Alijäämät painavat yhä – valtaosa hyvinvointialueista tarvitsee jatkoaikaa
Tänä vuonna ylijäämää on kertymässä yhteensä noin 530 miljoonaa euroa, mutta aiempaa alijäämää jää katettavaksi vielä yli miljardi euroa.

Toimitusjohtajan mukaan työntekijöiden pakottaminen toimistolle ei lisää tuottavuutta.

Erikoislääkäri Kariantti Kallion mukaan paikallisväestön luottamus on toiminnan kannalta erittäin tärkeää.

Yhä useampi hakeutuu alalle vaikuttaakseen ihmisten mielipiteisiin.

Venäläisyritys väittää pystyvänsä ohjaamaan kyyhkysiä aivoihin asetetun sirun avulla ja noudattavansa tietosuojalakeja.

Asiantuntijan mukaan Kreml ei ole toistaiseksi päässyt tavoitteeseensa.

Työnantajalla on oikeus kieltää etänä työskentely.

Velvoitteiden laiminlyönti voi johtaa opettajan irtisanomiseen.

Sinuhe Wallinheimon mukaan Jari Sarasvuon tapaus on hyvä esimerkki tarpeettomasta byrokratiasta.

Rekrytointiin liittyvä byrokratia hämmentää.

Ikävä tilanne olisi helposti vältettävissä.

Pentti Forsströmin mukaan sekä Yhdysvallat että Venäjä reagoivat nopeasti uhkaaviin kehityskulkuihin.

Työministeriä askarruttaa yhä SDP:n vaihtoehto hallituksen toimille.

Erikoistutkijan mielestä Euroopassa on oltava selvyys, kenen ehdoilla keskustellaan, jotta lopputulema ei ole Kremlin sanelema.

Toipuminen olisi ollut nopeampaa, jos markkinoiden olisi annettu toimia, sanoo ekonomisti.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)