Tallennatko tietosi pilveen? Voi kostautua yllättävällä tavalla
Yleinen virhe voi johtaa tiedostojen katoamiseen.

Tänä vuonna ylijäämää on kertymässä yhteensä noin 530 miljoonaa euroa, mutta aiempaa alijäämää jää katettavaksi vielä yli miljardi euroa.

Toimitusjohtajan mukaan työntekijöiden pakottaminen toimistolle ei lisää tuottavuutta.

Juhlarahojen arvo voi olla huomattavasti nimellisarvoa suurempi.

Laivaston vanhasta toveruudesta käynnistyneessä tapahtumaketjussa neljä pommia seilasi lukuisia kertoja yli viiden eurooppalaisen valtion rajojen.

Diktaattori Aljaksandr Lukašenka on tasavallan presidentin mielestä muutoksen tulppa.

Asiantuntija neuvoo, miten toimia vahingon sattuessa.

Suomen Nato-jäsenyys on Dace Treija-Masīn mukaan tiivistänyt entisestään maiden kahdenvälisiä suhteita.

Jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu. Liitot kertovat nyt, aikovatko ne laskea maksujaan.

Ukrainan puolustusteollisuus on huolissaan, sillä Venäjän takia saavutettu arvokas kilpailuetu saatetaan menettää.

Rintamalla Ukrainassa muhii hirvittävä rikollispommi, joiden joukosta voi nousta epävakautta, ääriliikkeitä ja poliittinen uhka.

Kylmillä keleillä hintapiikit voivat iskeä äkkiä ja varoittamatta.

Nykyinen hallitus on tehnyt 30 vuoteen suurimmat sopeutukset julkiseen talouteen.

Konkarivirkamies hämmästelee, että valtion menopuolta on vuosia hoidettu ikään kuin talouskasvu olisi jatkunut.

Pienilläkin summilla voi vaurastua, kunhan välttää sijoittamisen yleisimmät virheet.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)