Keskiviikkona julkaistavan eurobarometri-kyselyn mukaan EU:n kannatus on nousussa ympäri Eurooppaa.
67 prosenttia vastaajista kokee, että heidän maansa on hyötynyt Euroopan unionin jäsenyydestä. Luku on korkein vuoden 1983 jälkeen.
Pessimismi EU:ta kohtaan oli korkeimmillaan vuonna 2011, jolloin Eurooppa oli talouskriisin kourissa.
Kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista pitää EU-jäsenyyttä positiivisena asiana. 70 prosenttia toteaa Suomen hyötyvän unioniin kuulumisesta.
68 prosenttia suomalaisista uskoo, että heidän äänellään on vaikutusta unionissa. Usko on EU:n keskiarvoa vahvempi.
Moni on silti huolissaan EU:n kehityksestä. Enemmistö suomalaisista uskoo, että EU:ssa asiat ovat menossa huonompaan suuntaan.
Kyselyn toteutti huhtikuussa Kantar Public -yhtiö, jonka kyselyyn vastasi yli 27 600 ihmistä. Heistä noin tuhat oli suomalaisia.
Asiasta kertoi muun muassa Aamulehti ja Helsingin Sanomat.





