Seuraavat ovat eräitä Eija-Riitta Korholan Kuolemaa nopeampi. Lähikuvia Elämästä -kirjassaan (Tammi) syövästään kirjoittamia kohtauksia, joissa hän kertoo rintasyöpäleikkauksestaan, komplikaatioista ja toipumistaisteluistaan.
– Nyt minulta jo kysyttiin, miltä tuntuu. Saanko öisin nukuttua? Tarvitsenko nukahtamislääkkeitä? Jos ahdistaa, voisin soittaa. ”Ei tämä ole vielä loppu”, sanoi hoitaja. ”Ei vielä tarvitse kaivaa hautakuoppaa.” Jos minulla olisi taipumusta paniikkiin, noiden sanavalintojen jälkeen olisin panikoinut.
– Vihollisella on nimi: Syöpä duktaalinen, gradus 3, kasvain multifokaalinen 6 cm, kolme eri pesäkettä, kasvunopeus 70. Suomeksi: kiukkuinen rintasyöpä, jonka kasvuvauhti on karmea. Jo viikossa se on kasvanut silmin nähden.
– Leikkaus kesti aamuyhdeksästä puoli kolmeen. Operaatio oli odotettua pitempi mutta meni lääkärin mukaan hyvin: minusta poistettiin 169 grammaa syöpäkudosta, mukaanlukien imusolmukkeita.
– Kotiin pääsin yhden sairaalayön jälkeen torstaina, kainalossani dreeni, imuletku, joka johti nestettä keräävään, olallani roikkuvaan pussiin. Kun seuraavana päivänä huomasin, että dreenin suuaukko valutti paljon kyljelle ja selkään, menin näyttämään sitä kirurgille.
– Tarkkailin itseäni ensimmäisen kerran peilin edessä ja hätkähdin, kun näin isot leikkaushaavani. En tajunnut, että rinnan lisäksi minulta on leikattu isosti myös kainalo. Syöpä oli ehtinyt levitä kainalon imusolmukkeeseen, ja ne kaikki oli poistettu. Olo oli aika hyvä mutta vaikeutui iltaa kohden. Kuumetta nousi, kipu tykytti, ja alkoi tuntua, ettei sydän kestä sitä. Aloin odottaa hartaasti aamua, että pääsisin sairaalaan. Aamu tuli. Docrateksessa kirurgi tsekkasi ja avasi teipit. Kitkerä mädän haju tuli nenään. Sain antibioottia suoneen, ja kova kipu alkoi helpottaa, lepäsin jonkin aikaa. Dreeni otettiin pois.
Kainalossa 15 senttiä syvä haava
– Tiistai-iltana tuli tuskainen olo, ja kuume alkoi nousta uudelleen. Lääkäri määräsi kipulääkettä puhelinreseptillä, mutta oksensin sen heti ulos. Kipu yltyi yhä pahemmaksi. Päätin lopulta tilata ambulanssin, mutta paikalle tulleet ensihoitajat arvioivat, että Malmin sairaalan käytävillä yö olisi rankempi. Oksenteluista huolimatta en kuitenkaan ollut heidän mukaansa kuivunut.
– Illalla kuume alkoi nousta jyrkästi, samoin tykyttävä kipu käsivarressa ja kyljessä. Taas oli edessä tuskaa täynnä oleva yö, ja odotin torstaiaamua kivusta vinkuen. Heti kun aamu valkeni ja ovet avautuivat, menin Docratekseen. Matkalla tärisin kuumeesta, ja jokainen auton töyssy sattui haavaani.
– Haava kainalossa on 15 senttiä syvä. Sitä avataan päivittäin, se puhdistetaan ja pohjalle pannaan kuivattavaa hopeanauhaa. Haaste on siinä, ettei noin syvää haavaa voi vain puhdistaa ja sulkea kiinni. Sellainen ei paranisi ehkä koskaan, ja ruumiiseen jäisi tulehduspesäke. Haavan pitää kasvaa umpeen pohjasta alkaen, ja vasta kun se on umpeenkasvanut, puhdas ja kuiva, se voidaan lopullisesti sulkea.
– Jokainen kerta, kun haava avataan ja puhdistetaan, sattuu enemmän. Tähän kipuun ei totu vaan siihen herkistyy. Minulla on päivittäinen kidutushetki, ja silti tiedän, että nämä haluavat minulle vain hyvää. Mutta kerta kerralta tuntuu ilkeämmältä, koska tiedän, mitä odottaa. ..Takana on elämäni pahin kidutusviikko, kun leikkauksen haava tulehtui ja tehtiin uusintaleikkaus, jossa kainalo jätettiin melkein viikoksi auki. Nyt se pannaan kiinni, olen kävellyt kyllä läpi helvetin.
Eija-Riitta Korhola kertoo hänellä todetun kolme invasiivista syöpäkasvainta, joilla ”hirveä kasvuvauhti”.
– Seuraavat päivät ja viikot ovat jatkuvaa taistelua haavan kanssa. Minut leikataan narkoosissa yhteensä kolme kertaa, viikon välein, varsinaisen syöpäleikkauksen jälkeen, ja kerran puudutuksessa. Haavan avaaminen on yhä tuskaisempaa. Eräässä leikkauksessa kainaloon laitetaan imuri vetämään mätää pois. Hirveät kivut herätessä, eikä mikään huume auta.
– Lääkearsenaalini on vaikuttava. Aika monelle olen yliherkkä tai oksentelen, ja lista lääkkeistä, jotka eivät sovi, kasvaa kovaa vauhtia. Hermosärkylääkkeen käytön päätän lopettaa, koska tunnen itseni vapisevaksi mummoksi, joka ei pysy pystyssä.
Koko elämä kipua
– Paitsi että kaikki tuntuu vaikealta, kun elämä on kivun kanssa huohottamista. Minuun sattuu niin paljon ja niin usein, että mietin, eläisinkö enää koskaan tilassa, jossa mikään paikka ei särkisi.
– Sytostaatteja eli solunsalpaajia oli kohdallani kahta lajia, jotka molemmat laitettiin suoneen syöpäklinikalla kolmen viikon välein, ensin kolme kertaa taxotere/ doketakselihoitoa, myöhemmin kolme CEF-hoitoa. …CEF-hoitojen myötä tuli pari uudenlaista vaivaa. Keuhko kuume iski kahdesti ja jouduin sairaalaan. Lisäksi luulin, että sydämeni reistailee, kun äkillinen rintakipu yllätti muutaman kerran. …Keuhkokuvasta ja sydänkuvasta ei löytynyt mitään, mutta yltyvät tuskat saivat minut ulvomaan. Lopulta syöpälääkärini, jota konsultoin puhelimitse, keksi syyksi alhaiset valkosoluarvot. Matalasoluvaiheeseen liittyy usein rintakehän kipu, kun luuydin stimuloituu muodostamaan lisää valkosoluja. Jouduin eristykseen sairaalan päivystysosastolle, kovasti kipulääkittynä.
– Ihosta tuli niin arka, että tavallinenkin kosketus tuntui läimäytykseltä, suihkussa käynti mukiloinnilta. Tästä luonnollisesti seurasi, että pelkkä sängyssä makaaminenkin sattui, puhumattakaan asennon vaihtamisesta.
– Ensin se on vain kutinaa, sitten iho alkaa kuplia, sitten tulee suuret palovammat, jotka vuotavat kudosnestettä muutaman viikon ajan. Selkään, nännipihaan, kainaloon, rinnan alle, solisluun kohdalle. Iho tarttuu kiinni vaatteisiin ja repeilee. En saa öisin unta kutinan tähden, joka on laadultaan kuin pahinta kipua. Minulla on kauhea jano koko ajan, ja vasta muutaman viikon päästä ymmärrän, että sehän johtuu siitä, miten paljon nestettä palovammojen kautta haihtuu.
– Rajuissa elämänmuutoksissa, sairastumisissa tai kuolemantapauksissa olen ollut joka kerta kiitollinen, ettei sitä tietoa minulle ennakkoon suotu. On ihmeellistä, miten erilaista on elää jokin asia nöyrästi läpi kuin lähestyä sitä peläten ja hermoillen.
LUE MYÖS:
Poliitikko paljastaa syöpähelvettinsä – oli oltava kuolemaa nopeampi
