Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on loppusuoralla työllisyystoimineuvotteluissaan. Hallitus on sopinut, että päätökset 110 miljoonan euron toimista tehdään helmikuun puoliväliin mennessä.
Ylen tietojen mukaan hallituksen neuvottelut ovat tästä huolimatta edelleen pahasti kesken. Osa puolueista ovat täysin eri mieltä osasta toimia.
Ylen mukaan neuvottelupöydällä on ollut yhteensä noin 50 erilaista julkista taloutta vahvistavaa toimea. Kesusteluissa on ollut niin ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kohdistuvia leikkauksia kuin pehmeämpiäkin toimia, kuten koulutusparannuksia.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n pääekonomisti Penna Urrilan mukaan hallituksen pöydällä olleet toimet eivät ole erityisen kunnianhimoisia. Tavoitteiden saavuttamista hän pitää silti mahdollisena.
– Tavoitteen saavuttaminen ei ole lainkaan mahdotonta, mutta mielestäni kunnianhimon taso on aika matala. Tarvitsisimme pidemmällä aikavälillä miljardiluokkaan yltäviä toimia, Urrila sanoo.
– Toimien pitää olla niin konkreettisia, että niille pystytään todentamaan vaikutus esimerkiksi valtiovarainministeriön laskelmalla. Työllisyyspolitiikkaa ei voi rakentaa sen varaan, että tehdään toimia, joilla toivotaan olevan joku myönteinen vaikutus.





