Sähköverkkoyhtiö Caruna ilmoitti jälleen nostavansa siirtomaksuhintoja lähes neljä prosenttia marraskuun alusta.
– Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa verkkoyhtiöille jatkuvan maksimituoton perinnän, silti verkkoyhtiöt jatkavat korkeita hinnankorotuksia. Lisäksi verkkoyhtiöiden monen prosentin takuutuotto on räikeä ylilyönti, kun ympäröivä yhteiskunta elää nollakorkomaailmassa, Omakotiliitto sanoo.
Sähköverkkoyhtiöt ovat korottaneet siirtomaksuja kiihtyvään tahtiin. Viime vuonna lähes 40 verkkoyhtiötä ilmoitti hinnankorotuksista, ja tänä vuonna jo 20 verkkoyhtiötä on päätynyt samaan.
Sähkömarkkinalakiin on tulossa verkkoyhtiöiden pyynnöstä muutos, joka antaa mahdollisuuden pidentää alituoton perintää asiakkailta neljän vuoden sijaan peräti kahdeksaan vuoteen. Energiavirasto määrittelee valvontamallissaan sähköverkkoyhtiöille kokonaishinnoittelutason.
Jos yhtiö ei ole pystynyt nostamaan hintaa tämän neljän vuoden aikana tuohon kokonaishinnoittelutasoon, yhtiölle syntyy alijäämää eli alituottoa. Alituotolla tarkoitetaan siis sitä erotusta, minkä verran yhtiö olisi voinut periä siirtomaksuja yhtiön maksimituoton puitteissa verrattuna siihen, mitä yhtiö on laskuttanut. Siirtomaksujen korotuskatto, 15 prosenttia, hillitsee vuosittaisia kertakorotuksia.
Keväällä Caruna sai hakemuksensa perusteella mahdollisuuden pidentää tasausjaksoa kertaluontoisesti, mutta nyt lainsäädäntöön ollaan tuomassa sama oikeus kaikille verkkoyhtiöille.
Alituoton tasausjakson perinnän pidennystä on perusteltu sillä, että siirtomaksut pysyisivät tasaisempina ilman suuria vuotuisia korotuksia. Kuitenkin Caruna ilmoitti tiistaina nostavansa siirtomaksuhintoja lähes neljä prosenttia marraskuun alusta, ja Elenian heinäkuussa ilmoittama korotus on peräti 6,5 prosenttia.
Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen pitää ilmoitusta pöyristyttävänä.
– Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä? Nyt kun lainsäädäntöön ollaan tuomassa menetelmää, joka mahdollistaa verkkoyhtiöille jatkuvan maksimituoton perinnän, verkkoyhtiöt jatkavat korkeita hinnankorotuksia. Perustavanlaatuinen kysymys on, eikö sääntelyn tulisi turvata heikommassa asemassa olevan kuluttajan tilanne eikä kasvattaa monopoliyhtiöiden tuottoa, hän kysyy.
Sähköverkkoyhtiöitä valvoo Energiavirasto 4+4 vuoden jaksoissa. Valvontamallissa asetetaan yhtiöille kohtuullinen tuotto. Viimeisen neljän vuoden aikana tuottoprosentti on keskimäärin yli 6,8 prosenttia, tänä vuonna hieman yli kuusi prosenttia.
– Nykyisessä nollakorkomaailmassa, jossa väläytellään negatiivista talletuskorkoa myös kuluttajille, verkkoyhtiöiden monen prosentin takuutuotto on räikeä ylilyönti. Kohtuullinen tuotto tulee määrittää vähäiseksi tuotoksi ja tuotto tulee sitoa peruskorkoon. Verkkoyhtiöt ovat monopoleja ja yhtiöt pystyvät vähentämään kaikki kulunsa. Sen lisäksi yhtiöille taataan vielä kohtuuttoman kova tuotto, vaatii Savolainen.
Omakotiliitto vaatii, että verkkoyhtiöiden sääntelyä täytyy tarkentaa myös investointien osalta.
– Yhtiöiltä tulee edellyttää investointien kustannustehokkuutta haja-asutusalueille, ja yhtiöiden tulee esittää Energiavirastolle vaihtoehtoiset investointilaskelmat eri menetelmille. Tällöin voidaan osoittaa, että ehdotettu investointitapa on kustannustehokkain. Maakaapelointi on ylivoimaisesti kallein tapa ja tuottoisin verkkoyhtiöille, Savolainen toteaa.
’





