Maskin käytöstä kertova kyltti Lontoossa, Englannissa. LEHTIKUVA / AFP Niklas Halle'n

Britannian pääministeri: Lähiviikkoina ehkä voimaan uusia rajoituksia

Rajoituksia suunnitellaan koronaviruksen uuden muodon nopean leviämisen vuoksi.

Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson kertoo, että maassa on mahdollisesti tulossa lähiviikkoina voimaan uusia koronavirukseen liittyviä rajoituksia, Sky News uutisoi.

– Saattaa olla, että meidän täytyy tehdä seuraavien viikkojen aikana asioita, jotka saattavat olla rankempia. Olen täysin sovussa sen kanssa. Luulen, että koko maa on täysin sovussa sen kanssa, Johnson sanoi.

Englannin kaakkoisosassa leviää parhaillaan koronaviruksen uusi muoto, joka tarttuu ihmisestä toiseen aiempaa helpommin.

Verkkouutiset kertoi aiemmin tänään Liverpoolin kaupungin edustajista, jotka vaativat lausunnossaan koko yhteiskunnan sulkemista Britanniassa, jotta koronaviruksen pahemmilta tuhoilta vältyttäisiin.

Pääministerin mukaan uusi virusmuoto laittaa harkitsemaan uusia rajoituksia.

– On tietysti joukko tiukempia toimenpiteitä, joita meidän olisi harkittava, Johnson totesi.

– En aio nyt spekuloida, mitä ne olisivat, mutta olen varma, että kaikki meidän katsojamme ja kuulijamme ymmärtävät, millaisia asioita… Selvästi koulujen sulkeminen, joka meidän täytyi tehdä maaliskuussa, on yksi noista asioista.

Ainakin toistaiseksi Johnson haluaa kuitenkin pitää Britanniassa lapset koulussa, koska pitää sen hyötyjä niin suurina.

– Mielessäni ei ole epäilystä siitä, että koulut eivät olisi turvallisia, ja koulutus on prioriteetti, Johnson sanoi BBC:lle Sky Newsin mukaan.

Uuden Britanniassa leviävän virusmuodon on havaittu sairastuttavan lapsia aiempaa muotoa pahemmin. Verkkouutiset kertoi tänään ylilääkäri Harri Tohmon varoituksesta asiaan liittyen. Tohmon mukaan uuden variantin myötä lapset saattavat paitsi sairastua vakavammin myös tartuttaa koronavirusta yhtä herkästi kuin aikuiset.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt