Australian hallitus uskoo Kiinan haluavan tarkkailla saarialuetta. LEHTIKUVA / HEIKO JUNGE

Australia pelkää Kiinan urkintaa – kaapelihanke estettiin

Australia epäilee Kiinan pyrkivän päästä tarkkailemaan saarivaltioiden välistä viestiliikennettä.

Australia on luvannut osallistua 4 000 kilometrin verkkokaapelin rakentamiseen Salomonsaarien ja Australian välille, kertoo BBC. Tyynenmeren pikkuvaltio Salomonsaaret solmi vuonna 2016 sopimuksen kiinalaisyhtiö Huawein kanssa, mutta luopui sopimuksesta Australian hallituksen esittämien huolten takia.

Australiassa on epäilty Kiinan haluavan lisätä vaikutusvaltaansa Tyynenmeren saarialueella erityisesti sijoittamalla saarivaltioiden infrastruktuuriin.

Australian yleisradion ABC:n mukaan australialaiset tiedustelijat epäilevät, että Huawein pyrkimys rakentaa verkkokaapeli Salomonsaarien ja Australian välille olisi vaarantanut molempien maiden turvallisuuden.

– Hallituksemme oli huolissaan siitä, että (kiinalainen) Huawei olisi ainoa verkkoyhteyden tarjoaja Salomonsaarilla. Se olisi saattanut johtaa siihen, että tiedusteluorganisaatiot olisivat voineet seurata kaikkea viestiliikennettä, joka suuntautuu saarille ja pois saarilta, australialaisen ajatushautomon toimitusjohtaja Peter Jennings sanoo.

Australian ja Kiinan välit ovat kiristyneet viime joulukuun jälkeen, kun Australia päätti kiristää ulkomaisten toimijoiden puuttumista maan päätöksentekoon. Australian pääministerin Malcolm Turnbullin mukaan lakiuudistus ei ollut hyökkäys Kiinaa vastaan, vaan reaktio esimerkiksi Venäjän väitettyyn osallisuuteen Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt