Venäjän hyökkäys Ukrainaan on epätodennäköinen lähipäivinä, arvioi Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Petteri Kajanmaa.
Hän kuitenkin korostaa, että Venäjällä on riittävä suorituskyky operaatiota varten. Yhdysvaltain tiedustelutietojen mukaan Venäjä olisi hyökkäämässä keskiviikkona. Venäjä on keskittänyt valtavasti joukkoja ja kalustoa Ukrainan rajalle.
Kajanmaan mukaan tiedustelutietojen julkistamisella voi olla erilaisia tarkoitusperiä.
– Väitetään, että niillä pyrittäisiin vähentämään sodan riskiä ja kertomaan Venäjälle, että me tiedämme, mitä te aiotte. Siinä käydään nyt informaatiosotaa, hän sanoi maanantaina Ylen A-studiossa.
Kansainvälisen politiikan professori, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg on samoilla linjoilla.
– Todennäköisempää on, että ainakaan laajaa hyökkäystä ei tule. Toisaalta epätodennäköistä on myös se, että tästä nyt äkkiä nämä jännitteet vähenisivät niin, että palattaisiin normaaliin tilanteeseen, Forsberg totesi.
Petteri Kajanmaa korostaa, että sotatoimet olisivat Venäjälle kannattamattomia, koska se sitoutuisi pitkäaikaiseen kriisiin, jossa tulisi materiaalisia tappioita ja ihmisuhreja.
Diplomaattiset neuvottelut kriisin ratkaisemiseksi jatkuvat. Saksan liittokansleri Olaf Scholz tapasi maanantaina Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin. Scholz tapaa tänään tiistaina Venäjän presidentti Vladimir Putinin.
Kajanmaan ja Forsbergin mukaan tilanne voi jatkua nykyisellään vielä pitkään.





