SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pitää järkevänä ajatusta, että hallitustunnustelijaksi valitaan joku muu kuin pääministerin tehtävään käytettävissä oleva henkilö.
Pääministeriehdokkaaksi ovat ilmoittautuneet Lindtman itse ja SDP:n varapuheenjohtaja, toimitusministeriön liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin. Marin ehdotti eilen, että SDP:n puheenjohtaja, pääministerin tehtävästä epäluottamuksen vuoksi eronnut Antti Rinne toimisi hallitustunnustelijana.
– Kun meillä puoluevaltuusto on se, joka pääministeriehdokkaan valitsee, pidän tärkeänä, että sitä päätöstä ei lähdetä millään tavalla ennakoimaan, vaan se on puhtaasti meidän kenttäväen, puoluevaltuutettujen päätös. Siinä mielessä pidän perusteltuna, että hallitustunnustelija ei ole kumpikaan meistä, ei Lindtman eikä Marin, Antti Lindtman sanoi toimittajille eduskunnassa.
Lindtman ei ota kantaa siihen, voiko Rinne olla hallitustunnustelija eikä siihen, onko muita ehdokkaita hallitustunnustelijaksi.
– SDP tekee päätökset tästä huomisen päivän aikana.
SDP:n puoluehallitus kokoontuu torstaina varhain aamulla ja eduskuntaryhmä iltapäivällä.
– Olen kutsunut eduskuntaryhmät perustuslainmukaisesti koolle kello 16.30, Lindtman kertoi.
Eduskuntaryhmät päättävät hallitustunnustelijasta suurimman eduskuntaryhmän eli SDP:n esityksestä.
– Tarkoitus on sopia yhdessä ryhmien kanssa hallitustunnustelujen vetäjästä, kuten perustuslaissa on kirjoitettu.
Lindtman luottaa puoluevaltuutettujen tukeen
SDP:n puoluevaltuusto valitsee puolueen sääntöjen mukaan pääministeriehdokkaan. Puoluehallitus päättää kokouksen ajankohdasta huomenna.
Antti Lindtman korostaa, että kenttäväen täytyy saada ratkaista, ”kenen johdolla heidän mielestään tulevista haasteista parhaiten selvitään ja kuka on se, jonka yhteistyökykyyn luoda luottamusta hallituksen päätöksentekokykyyn ja vakautta Suomeen eniten luotetaan”.
Lindtmanilta kysyttiin, miten hän arvioi omia mahdollisuuksiaan pääministeriehdokkaaksi, kun SDP:n eduskuntaryhmästä suurimman osan arvioidaan olevan Marinin puolella.
– Luotan tässä puoluevaltuutettuihin. Tämä on heidän käsissään, Lindtman sanoi ja kertoi olevansa luottavainen.
Ylen kyselyn mukaan puoluevaltuutetuista 20 on Marinin kannalla ja 14 Lindtmanin. Valtuutetuista 20 ei osannut sanoa kantaansa eikä seitsemää tavoitettu.
– Jos Paavo Lipponen olisi gallupeita katsonut, niin hänestä ei olisi ikinä tullut pääministeriä, Lindtman lisäsi.