Tampereen poliisiammattikorkeakoululla on pulaa pätevistä hakijoista, kertoo Aamulehti.
Poliisiammattikorkeakouluun voidaan ottaa vuosittain 400 opiskelijaa, mutta opiskelupaikkoja jää jatkuvasti täyttämättä.
– Me emme saa pääsyvaatimuksia täyttäviä hakijoita sisään poliisikouluun. Muutama vuosi sitten poliisiammattikorkeakouluun ei otettu ketään ja nyt emme saa kursseille tarpeeksi porukkaa, Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne kertoo Aamulehdelle.
Poliisin palkka ei ole Rinteen mukainen riittävän kilpailukykyinen. Se on tuoreen puheenjohtajan mukaan yksi syy siihen, että kursseille ei saada riittävästi opiskelijoita.
– Me teemme yhtä tärkeää työtä kuin Reinikaisen aikaan. Poliisin tehtävän vaatimustaso ei ole ainakaan laskussa, jos ajatellaan terrorismia ja vihapuheen torjuntaa. Työnantajan pitäisi nyt miettiä, mikä on poliisin oikea palkka, Rinne sanoo.





