Suomen Asiakastieto kertoo, että konkurssiin asetettujen yritysten määrä on kääntynyt laskuun kaikissa Pohjoismaissa. Nopein muutos parempaan on meneillään Tanskassa, jossa tammi-syyskuussa konkurssiin asetettujen yritysten määrä on laskenut 26 prosenttia viime vuodesta. Suomessa konkurssiin on asetettu 16 prosenttia vähemmän yrityksiä kuin viime vuonna.
– Suunta on oikea ja kehitys tilastojen valossa hyvää. Esimerkiksi meillä Suomessa konkurssiin haettujen yritysten määrä pienenee jo neljättä vuotta peräkkäin. Tänä vuonna konkurssiin on haettu kuukausittain keskimäärin jo alle 200 yritystä. Tämä on vahva signaali siitä, että yritystoiminta on vakaalla pohjalla, kertoo Suomen Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Heikki Koivula.
Ruotsissa ja Norjassa konkurssien määrä on laskenut pari prosenttia lasku viime vuodesta.
– Tietynlainen uusiutuminen kuuluu liike-elämään. Elinkelvottomat tai jatkuvasti kannattamattomat yritykset tekevät tilaa uusille ideoille ja yrityksille. Ainakin Pohjoismaissa olemme terveellä ja kasvuun johtavalla tiellä, sillä uusia yrityksiä perustetaan keskimäärin 13-kertainen määrä verrattuna konkurssin kautta markkinoilta poistuneisiin yrityksiin, Koivula arvioi.





