Maksan kunto kohenee jo lyhyen tipattoman jakson aikana. Hyödyt voivat kuitenkin kumoutua nopeasti. PIXABAY

Yle: Onko tipattomassa tammikuussa järkeä?

Yksi virhe voi kumota hyödyt nopeasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tammikuussa monella on tapana pitää ”tipatonta tammikuuta” eli pidättäytyä alkoholin juomisesta kuukauden ajaksi. Helsingin yliopiston kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen kertoo Ylen haastattelussa, onko tipattoman kuukauden pitämisellä todellisia terveysvaikutuksia.

Hänen mukaansa elimistö hyötyy aina, kun sitä kuormitetaan normaalia vähemmän esimerkiksi alkoholilla. Jos alkoholinkäyttö on aiemmin ollut runsasta, tipattomuus voi näkyä maksan parantuneena kuntona jo parissa viikossa. Tämä johtuu siitä, että maksa reagoi nopeasti muutoksiin elintavoissa.

Samalla Pietiläinen muistuttaa, että tipattomalla tammikuulla ei ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä, jos vuoden muina kuukausina käyttää alkoholia runsaasti. Siksi yhden tipattoman kuukauden terveyshyödyt kumoutuvat nopeasti, jos alkoholinkäyttö palautuu entiselleen tai jopa pahemmaksi heti tammikuun loputtua.

Alkoholista pidättäytyminen ei ole ainoa tapa edistää terveellisiä elintapoja. Monilla on tammikuussa tapana pitää myös esimerkiksi herkkulakkoa tai taukoa energiajuomien nauttimisesta. Niihin pätee sama sääntö kuin alkoholinkin kanssa: yhden kuukauden tauko ei pitkässä juoksussa paljoa auta, jos elintavat palautuvat tammikuun jälkeen heti ennalleen.

LUE MYÖS:
Nämä merkit saavat lääkärin epäilemään, että juot liikaa

Suklaasta löytyi uusi terveyshyöty

Onko alkoholi sinulle ongelma? Seitsemän merkkiä paljastavat totuuden

Juotko itsesi usein humalaan? Näin se voi vaurioittaa aivojasi

Näistä merkeistä tiedät, että maksallasi on iso ongelma

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)