Lääkäri HS:lle: Potilaiden ylihoito voi aiheuttaa kärsimystä

Osa toimenpiteistä ei merkittävästi pidennä elämää tai paranna oloa.
Lääkärin mukaan ylihoidosta on käytävä keskustelua myös kustannusten näkökulmasta. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Lääkärin mukaan ylihoidosta on käytävä keskustelua myös kustannusten näkökulmasta. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Potilaiden ylihoitaminen aiheuttaa pahimmillaan turhaa kärsimystä, erikoislääkäri Niina Vähäsaari sanoo Helsingin Sanomille.

Termillä tarkoitetaan hoitoja ja toimenpiteitä, jotka eivät merkittävästi pidennä elämää tai paranna oloa. Tällaista voi olla esimerkiksi iäkkään ja hauraan ihmisen syöpähoito tai keuhkokuumeeseen sairastuneen hoivakotiasukkaan hoitaminen sairaalan päivystyksessä.

Lääkärin mukaan elämän loppuvaiheessa elämänlaadun parantaminen voi usein olla tärkeämpää kuin sen keston pitkittäminen. Niina Vähäsaari arvioi, että ylihoidosta on käytävä keskustelua myös kustannusten näkökulmasta.

Riskinä on, että talousvaikeuksissa olevat hyvinvointialueet voivat leikata tarpeellisesta hoidosta tai sairauksien ennaltaehkäisystä. Vuonna 2018 tehdyn Kuntaliiton tutkimuksen perusteella erikoissairaanhoidon kustannukset nousevat jyrkästi ihmisen kolmen viimeisen kuukauden aikana.

– Kalliissa erikoissairaanhoidossa voitaisiin saada säästöjä sillä, ettei ihmisiä ylihoidettaisi, Vähäsaari toteaa HS:lle.

Hoitoa on pakko priorisoida väestön ikääntyessä, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmasta hoidon rajaamisen periaatteet eivät ole selkeitä tai avoimia.

Valmisteilla on lainsäädäntöä siitä, millaisin periaattein palveluita tarjotaan tarjossa julkisella puolella. Aihetta käsitellään keväällä eduskunnassa.

Hallitus esittää työnantajan tarjoaman verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärän nostamista 400 eurosta 540 euroon.
Iltapäivällä juotu kahvi voi lääkärin mukaan heikentää yöunta enemmän kuin moni ajattelee.
Naisilla on miehiä suurempi riski sairastua dementiaan.
Mainos