Toistuva humalahakuinen juominen ei ole hyväksi aivoille. Pahimmillaan seuraukset ovat vakavia. PIXABAY

Juotko itsesi usein humalaan? Näin se voi vaurioittaa aivojasi

Osa haitoista voi jäädä pysyviksi.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alkoholijuomien nauttiminen kuuluu monen kesälomaan tai viikonlopun viettoon. Pieni irrottelu arjesta voi tuntua houkuttelevalta ja alkoholi saattaa tehdä rentoutumisesta hetkellisesti helpompaa. Varsinkin suomalaisessa yhteiskunnassa elää sitkeänä perinne, jossa alkoholijuomia nautitaan niin iloiseen juhlaan kuin pettymyksiin.

Harva kuitenkaan tulee miettineeksi, että runsas ja säännöllinen alkoholinkäyttö voi aiheuttaa aivoille pysyviä vaurioita. Mikäli tilanne kehittyy riittävän pahaksi, jopa arkisista askareista selviytyminen voi käydä vaikeaksi. Pahimmillaan alkoholin aiheuttamat aivovauriot voivat aiheuttaa jopa työkyvyttömyyden.

A-klinikan lääketieteellinen johtaja Ulriika Sundell muistuttaa, että alkoholi on aivoille toksista ja se kirjaimellisesti tuhoaa hermosoluja. Mitä pidempiaikaisempaa ja runsaampaa käyttö on, sen vakavammat vauriot hermosoluihin kohdistuvat.

– Alkoholi aiheuttaa aivoissa sekä harmaan että valkean aineen atrofiaa eli surkastumista ja aivojen kutistumista, mikä voi lopulta johtaa muun muassa alkoholidementiaan. Lisäksi alkoholi lisää riskiä sairastua etenevään muistisairauteen ja aivoverenkiertohäiriöihin, Sundell kertoo Verkkouutisille.

Myös Wernicken enkefalopatia ja Wernicke–Korsakovin oireyhtymä ovat mahdollisia runsaan ja pitkittyneen alkoholinkäytön aiheuttamia hengenvaarallisia keskushermoston akuuttitiloja. Sundellin mukaan taustalla on alkoholin käytön aiheuttama tiamiinin eli B1-vitamiinin puute, joka hoitamattomana johtaa hengenvaaralliseen aivorungon, pikkuaivojen ja isoaivojen ohimolohkojen harmaan aineen tuhoutumiseen.

– Oireina voi esiintyä muun muassa nystagmusta eli silmien liikehäiriötä, muistihäiriöitä, ataksiaa ja sekavuutta.

Mitkä ovat tyypillisiä merkkejä tai oireita siitä, että alkoholi on jo vaurioittanut aivoja? Sundellin mukaan alkoholilla on hermosoluihin akuutteja ja kroonisia vaikutuksia.

– Monet akuuteista vaikutuksista ovat ohimeneviä, mutta käytön pitkittyessä, alkaa syntyä pitkäaikaismuutoksia, joista moni on pysyvä.

Aivojen vaurioitumisen merkkejä ovat muun muassa ajattelun ja puheen hidastuminen ja vaikeutuminen, toiminnanohjauksen vaikeudet ja kognition heikkeneminen. Jälkimmäinen voi näkyä alkuun esimerkiksi kyvyttömyytenä suoriutua haastavammista tehtävistä tai ymmärtämättömyytenä moniosaisten ohjeiden suhteen.

– Muita merkkejä ovat heikentynyt impulssikontrolli, huonontunut koordinaatiokyky, hidastunut reaktionopeus, tasapainovaikeudet, avaruudellisen hahmottamisen vaikeudet, muistivaikeudet (etenkin lyhytkestoisen muistin) ja päättelykyvyn heikkeneminen, sekavuus, mielialan vaihtelut, hallusinaatiot, agitaatio, aggressiiviisuus ja vainoharhaisuus, Sundell luettelee.

Yksi tyypillinen runsaasta alkoholinkäytöstä seuraava oire on niin sanottu ”katkokävely”. Sundellin mukaan alkoholin aiheuttama poikkeava kävely on seurausta alkoholin hermosolutoksisuudesta.

– Pitkäaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa vaurioita sekä ääreishermostoon että pikkuaivoihin, joiden tehtävänä on koordinoida lihasten liikkeitä ja tasapainoa. Tällöin puhutaan niin sanotusta pikkuaivoataksiasta tai -rappeumasta, joka ilmenee tyypillisesti ataktisena kävelynä. Jalat ovat harallaan, kävely on hoippuvaa ja epävarmaa, henkilö kaatuilee herkästi ja tämän takia tukeutuu seiniin ja huonekaluihin.

Lisäksi alkoholi vaikuttaa toksisesti suoraan myös ääreishermoston soluihin tuhoten niitä.

– Tällöin kyseessä on monihermovaurio eli polyneuropatia, jonka tyypillisenä oireena on juuri tuo katkokävely. Usein alkoholin aiheuttama kävelyhäiriö on näiden kahden yhdistelmä, Sundell kertoo.

Vaurioiden suuruus riippuu siitä, kuinka runsasta ja pitkäkestoista alkoholinkäyttö on ollut. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Vauriot etenevät yleensä hitaasti

Suomessa alkoholia kulutetaan edelleen suuria määriä. Se tarkoittaa myös sitä, että alkoholin aiheuttamat aivovauriot koskettavat monia. Tarkkaa lukua alkoholin aiheuttamien aivovaurioiden määristä ei ole saatavilla, sillä kaikki tapaukset eivät päädy terveydenhuollon ammattilaisten tietoon.

– Tila on varmasti alidiagnosoitu sekä työ- että eläkeikäisillä, Sundell pohtii.

Hänen mukaansa alkoholin aiheuttamat aivovauriot etenevät vaiheittain ja melko hitaasti, mutta joissakin tilanteissa vointi voi huonontua rajusti hyvin äkillisestikin.

– Taustalla on tuolloin yleensä kuitenkin jo vuosien raju ja säännöllinen alkoholinkäyttö. On hyvin todennäköistä, että alkoholin aiheuttamat aivovauriot ovat osatekijänä monen muistivaikeuksista ja/ tai mielenterveyshäiriöstä kärsivän oireiden taustalla ilman, että asia on terveydenhuollossa tiedossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuoden 2023 tilaston mukaan 11 prosentilla suomalaisista on kohtalainen tai suuri riski alkoholin aiheuttamille pitkäaikaisille terveysriskeille ja 23 prosentilla humalahaittojen aiheuttamille riskeille.

– Ja huomioitavaa on toki, että nyt jo ikääntynyt ja ikääntyvässä oleva sukupolvi on käyttänyt alkoholia vielä yleisemmin ja pääpäihteenään kuin nuoremmat sukupolvet, joiden joukossa alkoholia käyttävien määrä on vähentynyt, Sundell kertoo.

Asiassa on kuitenkin syytä huomioida, että nuoremmilla sukupolvilla alkoholin tilalle ovat tulleet muut päihteet. Esimerkiksi huumeiden käyttö on Suomessa nykyään yleisempää kuin koskaan aiemmin.

Humalatilan aiheuttamat muistikatkokset ovat merkki aivojen vaurioitumisesta. Jos tilanne toistuu usein, vauriot voivat olla pysyviä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Muistinmenetys on merkki aivovauriosta

Asiantuntijalla on antaa suora vastaus myös siihen, mikä on aivojen hyvinvoinnin kannalta tuhoisin tapa juoda alkoholia. Se on runsas humalahakuinen juominen usein ja säännöllisesti toistettuna.

– Aivoille tämä on haitallisinta ja myös haimalle, maksalle ja verenkiertoelimistölle. Lisäksi aivoverenkiertohäiriöiden kautta aivot vaurioituvat.

Hän muistuttaa, että humalatila lisää myös tapaturmariskiä, joka myös aiheuttaa usein aivojen vaurioitumista esimerkiksi kaatumisten ja tappeluiden myötä. Näihin liittyvät päähän kohdistuvat traumat.

Yksi merkki haitallisesta alkoholinkäytöstä on myös se, että muistiin tulee katkoksia. Jos alkoholia juo säännöllisesti niin paljon, että ”filmi menee poikki”, pysyvät vauriot aivoille ovat mahdollisia.

– Akuutti päihtymystila on jo siinä tapauksessa niin voimakas, että hermosolujen toiminta häiriintyy vakavasti. Mitä useammin tätä tapahtuu, sen todennäköisempää on, että muutokset ovat palautumattomia, Sundell muistuttaa.

Raitistuminen pysäyttää alkoholin aiheuttamien aivovaurioiden etenemisen. Joissain tapauksissa tilanne voi vielä korjaantua. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
 Pysyviä vaurioita ei saada korjattua

Jos runsas alkoholinkäyttö on jo ehtinyt aiheuttaa pysyviä vaurioita aivoille, niitä ei pystytä enää täysin korjaamaan. Tilanne ei palaudu entiselleen edes täydellisen raitistumisen myötä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö raitistumisesta olisi apua.

– Raitistuminen kannattaa aina, sillä silloin vaurioiden eteneminen saadaan pysäytettyä. Jo syntyneitä vaurioita ei yleensä kuitenkaan enää kokonaan saada korjattua, mutta osittain tilanne voi vielä palautua.

Sundell korostaa, että mitä pidempään vaurioita on ehtinyt syntyä ja mitä vakavammin, sen epätodennäköisempää on, että tilanne palautuisi ennalleen lähtötasolle.

Joissain tapauksissa alkoholin aiheuttamia aivovauriota voi kuitenkin vielä paikata tai lieventää. Sundellin mukaan tämä on kuitenkin todella yksilöllistä.

– Mikäli alkoholin aiheuttamat muistin, liikkeen ja käyttäytymisen oireet esiintyvät vain alkoholin käytön yhteydessä ja vähän sen jälkeen, on todennäköistä, että tilanne on vielä palautuva.

Mikäli oireita esiintyy myös juomisen välisinä aikoina, on todennäköisempää, että pysyviäkin vaurioita on jo ehtinyt syntyä.

– Silti juomisen lopettamisella tilannetta saadaan aina edes jonkin verran vietyä parempaan suuntaan ja pysäytettyä lisätuhojen synty, Sundell korostaa.

Aivohaitoista tulisi puhua enemmän

Alkoholin terveyshaitat ovat yleisessä tiedossa. Aivohaittojen lisäksi alkoholin tiedetään lisäävän seitsemän eri syövän riskiä ja lukuisia muita terveyshaittoja. Suorien fyysisten haittojen lisäksi runsas alkoholinkäyttö voi aiheuttaa lukuisia psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia.

Sundell toivoo, että alkoholin aiheuttamista aivohaitoista puhuttaisiin nykyistä enemmän.

– Ongelma näissä alkoholin aiheuttamissa aivohaitoissa on juuri se, että muutokset tulevat viiveellä ja hitaasti.

Hänen mukaansa tilanne on hieman sama kuin korkean verenpaineen hoidossa.

– Tiedämme, että hoitamattomana ja pitkittyessään korkea verenpaine usein johtaa erinäisiin ja osin palautumattomiin sydän- ja verenkiertoelinten sairauksiin ja komplikaatioihin. Mutta mikäli verenpaine ei aiheuta selkeitä oireita tai haittoja tässä ja nyt, moni ei koe sen hoitamista tarpeelliseksi ainakaan vielä.

– Odotamme usein, että tilanne on jo niin pitkälle edennyt, että asialle on pakko alkaa tehdä jotain. Ennakoimalla ja ennalta estämällä vakavien ja usein palautumattomien sairaustilojen syntyä, säästäisimme sekä omaa terveyttä ja hyvinvointiamme että yhteiskunnan varoja merkittävässä määrin, Sundell painottaa.

LUE MYÖS:
Näistä merkeistä tiedät, että maksallasi on iso ongelma

Juotko liikaa? Asiantuntija kehottaa kysymään itseltään nämä asiat

Juotko lomalla alkoholia joka päivä? Tämän se tekee terveydellesi

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)