Brasilia vetoaa naisia lykkäämään raskauttaan koronapandemian vuoksi. Nainen jättämässä ruusua koronaviruksen uhreja symboloivalle paikalle Rio de Janeirossa, Brasiliassa. LEHTIKUVA / AFP Carl de Souza

Yle: Nuorisosäätiön johdon tileille siirrettiin rahoja veroparatiiseista

Rahoja kierrätettiin muun muassa Marshallsaarten kautta niiden alkuperän häivyttämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ylen MOT-ohjelman mukaan Nuorisosäätiöstä tehtiin häikäilemättömien liiketoimien avulla rahantekokoneisto sen johtohahmoille.

Entinen toimitusjohtaja Aki Haaro ja hallituksen entinen puheenjohtaja Perttu Nousiainen järjestivät liikemiestuttavilleen kymmenien miljoonien eurojen voittoja ja siirsivät samalla rahaa itselleen. Haarolle ja Nousiaiselle siirrettiin MOT:n näkemien asiakirjojen perusteella yli 3,5 miljoonaa euroa pääasiassa ulkomaisista yhtiöistä.

Mukana oli veroparatiisiyhtiöitä, ja tilisiirtoja kierrätettiin muun muassa Viron, Maltan ja Marshallsaarten kautta niiden alkuperän häivyttämiseksi. Molempia Nuorisosäätiön johtohahmoja vastaan nostettiin marraskuussa lukuisia talousrikossyytteitä.

Esimerkiksi kesäkuussa 2015 Perttu Nousiaisen tilille lähetettiin 400 000 euroa veroparatiisiyhtiöistä. Tiliotteiden mukaan kyse oli ”lainoista”, mutta poliisin esitutkinnan mukaan lahjuksista.

Aki Haaro toimi aiemmin keskustan hallintopäällikkönä ja Perttu Nousiainen keskustanuorten puheenjohtajana. Hän toimi Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2018 asti.

Lahtelaisen rakennusliike SSR-konsernin pääomistaja Mika Wileniuksen väitetään järjestäneen lahjusten maksut Nuorisosäätiön johtajille. Hänen uskotaan kuolleen Dubaissa viime kesänä.

Syytteitä on saanut myös Virossa pitkään asunut suomalainen liikemies Arto Autio, jonka edustamat yhtiöt tekivät kiinteistökauppoja Nuorisosäätiön kanssa.

Vuonna 1961 Maaseudun Nuorten Liiton eli nykyisten keskustanuorten perustama säätiö keräsi satojen miljoonien eurojen omaisuuden veronmaksajien avustuksella. Sen tarkoituksena oli vuokrata kohtuuhintaisia asuntoja alle 30-vuotiaille. Keskustapoliitikot ottivat etäisyyttä Nuorisosäätiöön vaalirahakohun jälkeen vuonna 2007.

Yleishyödyllisen säätiön toimien valvonta olisi kuulunut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:lle sekä Patentti- ja rekisterihallitukselle. Epäselvyyksiin puututtiin vasta vuosien viiveellä syksyllä 2017, kun Viron verottaja oli ottanut yhteyttä suomalaisiin viranomaisiin. Kokonaisuus päätyi tuolloin poliisin tutkittavaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)