Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Suomen presidentti Alexander Stubb pitivät keskiviikkona lehdistötilaisuuden.
Ukraina hyväksyi tulitaukoehdotuksen ehdoitta, Stubb muistutti, Venäjä torjui sen.
– Venäjän on vielä osoitettava, että se haluaa rauhaa.
Stubb piti avauspuheenvuoron Zelenskyin valtiovierailun lehdistötilaisuuden yhteydessä.
– Ukraina on osa Eurooppaa. Ukrainan asevoimat ovat Euroopan moderneimmat, Stubb sanoi ja kehui Ukrainan sisua.
– Suomalaiset ymmärtävät mitä te käytte läpi. Me olemme tässä yhdessä.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat Ukrainan tilanteesta puhelimitse samoihin aikoihin kun Zelenskyi saapui Suomeen. Yhdysvallat ja Venäjä viestivät puhelun tuloksista eri tavoin. Trump kehui puhelua ja kertoi NHL:n ja KHL:n aikovan pelata jääkiekkoa. Kremlin verkkosivuilla kerrottiin että Venäjä edellyttää että aseapu Ukrainalle loppuu ja sen jo valtaamat alueet tunnustetaan osaksi Venäjää.
Tiedotustilaisuudessa Zelenskyi myönsi että vallatut alueet ovat hankala kysymys. Zelenskyi kertoi, että aikoo ottaa yhteyttä Trumpiin vielä keskiviikkona ja odottaa kuulevansa tiistaisesta puhelusta yksityiskohtia. Hän sanoi pitävänsä riittämättöminä Putinin antamia lupauksia siitä että Venäjä lopettaisi iskut Ukrainan energiainfrastruktuuria vastaan edes kuukaudeksi.
Stubb puolestaan kertoi, että Britannia ja Ranska pitävät kokouksen huomenna mahdollisista sotilaallisista kysymyksistä torstaina Lontoossa. Stubb painotti, että sekä Yhdysvalloilla että Ukrainalla on erittäin pätevät neuvottelutiimit ja että Venäjällä on neuvottelutiimi. Stubbin mielestä Euroopalla tulee myös olla oma neuvottelutiimi, ja hänen katseensa kääntyy Ranskan ja Britannian suuntaan.
Lisäksi Ukraina haluaa vangitut ukrainalaiset takaisin.
– Nämä ovat ehdottomia, Zelenskyi vastasi.
Ukraina ei aio luovuttaa vallattuja alueita Venäjälle.
– Ne eivät ole osa Venäjää, koskaan.
Presidentti Zelenskyi saapui vaimonsa Olena Zelenskan kanssa Suomeen tiistaina alkuillasta. Vierailunsa aikana he tapaavat eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon ja pääministeri Petteri Orpon.
Zelenskyi itse kertoi viestipalvelu X:ssa tiistaina illalla, että vierailun pääteemoina ovat sijoitukset Ukrainan aseteollisuuteen, Suomen osaaminen väestönsuojelussa ja tietysti sodan lopettaminen. Zelenskyi korosti, että Euroopalla täytyy olla paikka neuvottelupöydässä, kun Euroopan turvallisuudesta keskustellaan.
Together with the First Lady @ZelenskaUA, I am on an official visit to our friends and principled allies—Finland.
Meetings will be held with President Alexander Stubb and First Lady Suzanne Innes-Stubb, Speaker Jussi Halla-aho and members of Parliament, Prime Minister Petteri… pic.twitter.com/3zRtvxn5o1
— Volodymyr Zelenskyy / Володимир Зеленський (@ZelenskyyUa) March 18, 2025