Autoa on mahdollista tankata huoltoaseman pumpulla myös sähkökatkosten aikana, mikäli katkoksiin on osattu varautua ennakkoon. Asiasta kertoo energia-alaan erikoistunut ukrainalainen Enkorr UA -sivusto.
Venäjä on tehnyt useita iskuja maan energialaitoksiin ja keskeiseen infrastruktuuriin, minkä vuoksi maassa on nähty laajoja sähkökatkoksia. Enkorr UA:n paikallisille huoltoasemaketjuille tekemän kyselyn mukaan huoltamoketjut ovat nykyään varautuneet sähkökatkoksiin hankkimalla huoltoasemien yhteyteen varavirran tuottamisessa käytettäviä dieselaggregaatteja.
Osaan asemista on asennettu myös aurinkopaneeleita ja akkuja, joiden avulla esimerkiksi kassajärjestelmät ja pumput toimivat myös ilman aggregaattia. Suurin osa Enkorr UA:n kyselyyn vastanneista huoltoasemista kertoo pitäneensä polttoainepumput ja myymälät avoinna sähkökatkoksista huolimatta.
Suomessa asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat.