Viron keskustaoikeistolainen reformipuolue on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja Hanno Pevkurin. Vaalin tulos selvisi ylimääräisessä puoluekokouksessa tänään Tallinnassa.
Jäsenäänestyksessä Pevkurin vastaehdokkaana oli kansanedustaja Kristen Michal. Vaali ratkesi äänin 1048–635 Pevkurin hyväksi.
Pevkur (s. 1977) toimi vuosina 2014–2016 Taavi Rõivasin hallituksen sisäministerinä ja sitä ennen oikeusministerinä ja sosiaaliministerinä. Michal (s. 1975) istui vuosina 2015–2016 talous- ja infrastruktuuriministerinä Taavi Rõivasin hallituksessa. Vuosina 2011–2012 hän oli Andrus Ansipin hallituksen oikeusministeri.
Michal joutui vuonna 2012 väistymään hallituksesta lahjusepäilyjen vuoksi. Hänen tilalleen nousi Hanno Pevkur.
EU-komission varapuheenjohtaja, reformipuoluetta ennen Rõivasta johtanut Andrus Ansip totesi puoluekokouksen alla Postimees-lehdelle tehneensä kauan yhteistyötä sekä Pevkurin että Michalin kanssa. Michalia hän luonnehti hyväksi hallintomieheksi, joka kykenee nopeaan päätöksentekoon. Pevkuria hän piti huolellisena laskelmoijana. Ehdokkaiden keskinäiseen paremmuuteen Ansip ei ottanut kantaa.
Puheenjohtajasta ja puoluehallituksen jäsenistä päätettiin jäsenäänestyksellä. Reformipuolueen jäsenillä oli mahdollisuus äänestää aiemmin tällä viikolla sähköisesti puolueen intranetissä ja perinteisin äänestyslipuin tämänpäiväisessä puoluekokouksessa.
Tähtäimessä paluu Toompealle
Reformipuolueen puheenjohtajan valinta tuli yllättäen ajankohtaiseksi joulukuun alussa, kun puoluetta viimeisten kolmen vuoden ajan johtanut Taavi Rõivas ilmoitti luopuvansa tehtävästään kesken kauden.
Rõivas teki päätöksensä pian sen jälkeen, kun hänen hallituksensa oli kaatunut molempien hallituskumppanien, konservatiivisen IRL:n ja sosiaalidemokraattien vedettyä tukensa pääministeriltä. Samalla päättyi Viroa kaksitoista vuotta johtaneen reformipuolueen valtakausi.
Pevkurin ensimmäisiä tärkeitä tehtäviä ovat puolueensa oppositioroolin terävöittäminen ja valmistautuminen lokakuussa järjestettäviin paikallisvaaleihin. Niissä ei kelpaa muu kuin vaalivoitto.
– Voitettuamme parlamenttivaalit kolmasti peräkkäin ja Euroopan parlamentin vaalit vuonna 2014 olemme asettaneet rimamme niin korkealle, että toinen sija olisi suuri pettymys”, Rõivas sanoi Postimees-lehdelle.
Reformipuolue tavoittelee paikallisvaaleissa myös suurimman puolueen asemaa Tallinnassa. Valta pääkaupungissa on perinteisesti ollut nykyisen pääministerin Jüri Rataksen edustaman keskipuolueen käsissä.
Maaliskuun 2015 parlamenttivaaleissa reformi säilytti asemansa Viron suurimpana puolueena. Se sai 27,7 prosenttia äänistä, mikä oikeutti 30 paikkaan satajäsenisessä Riigikogussa. Vaalien kakkoseksi jäänyt keskipuolue saavutti 24,8 prosentin kannatuksen ja sai 27 kansanedustajaa.
Seuraavat Riigikogun vaalit järjestetään keväällä 2019. Reformipuolue aikoo epäilemättä nousta takaisin vallankahvaan viimeistään silloin.
Toimittaja: HEIKKI HAKALA, Tallinna





