Tekniikan tohtori ja entinen vihreiden kansanedustaja Eero Paloheimo julistaa hätätilan Kanava-lehden kahden maailmaamme uhkaavan vitsauksen johdosta. Ne ovat väestönkasvu ja maankäyttö.
”Demokratiaksi kutsumamme menettely ei ole läheskään maineensa veroinen. Maailman merkittävin ongelma on liian suuri väkiluku. Se on kuin sairaus, joka ilmenee oireina: esimerkiksi ilmastonmuutoksena, massojen muuttoliikkeinä ja pandemioina.”
Paloheimo jätti runsas kymmenen vuotta sitten puolueensa. Paloheimon ja vihreiden pesäeroon oli aikanaan syynä puolueen into paisuttaa muuttoliikettä. Paloheimon pitää talouskasvua ja demokratiaa tänään maailmaa uhkaavina epäjumalina. ”Kumpikin tarvitsee perusteellisen uskonpuhdistuksen”, Paloheimo toteaa Kanavassa.
Hänen mukaansa demokratia on este maailman ongelmien ratkaisuille. On poliittisesti uhkarohkeata ryhtyä parantamaan nykytilannetta, joka on jähmettynyt vaaleissa valituksi tulleiden itsekkäisiin asetelmiin. Hän ehdottaa ratkaisuksi koko maailmaa edustavaa ”viisaiden nyrkkiä”, poliittiselle vallanhalulle vierasta joukkoa, joka kertoisi ujostelematta todellisen tilanteen sekä keinot ja aikataulun itse sairauden parantamiseksi.
YK ei ole kyennyt edellä ehdotettuun, koska järjestö on sidottu liiaksi politiikkaan. Poliitikot vastustavat sellaista, koska kyse olisi epäluottamuksesta heitä kohtaan. He vetoavat demokratian itseisarvoon.
Ryhmäkuri kuin myrkky
Vaaleissa äänestäminen ei takaa sitä, että valituksi tullut luottamusmies tai –nainen pysyisi ennen vaaleja antamiensa lupausten puitteissa. Valitettavan usein näin ei kuitenkaan käy, vaan monista eri syistä johtuen yksittäinen päättäjä on altis poikkeamaan äänestäjäkunnalleen antamistaan vakuutuksista. Äänestäjien halu jatkossa hiipuu, usko puoluepolitiikkaan epäilyttää.
Paloheimo pitää alhaisia äänestysprosentteja epäluottamuksena. Hänen mukaansa on kyseenalaista kutsua vaaleja demokraattisiksi, jos enemmistö tai edes suuri osa äänioikeutetuista viittaa kintaalla oikeudelleen. Sattuvampaa terminologiaa kuin ”kansanvalta” olisi ”poliittisesti aktiivisten valta”, ja tälle vallalle olisi syytä keksiä jokin muu nimi kuin demokratia.
Kirjoittajan mielestä ryhmäkuri on yleisesti hyväksytty, mutta demokratian myrkky. Ryhmällä ei hänen mielestään ole mielipidettä, vaan se on ihmisyksilöllä.
Paloheimo on aiemmassa poliitikon elämässään tullut todenneeksi, että puolueet jakautuvat sisäisesti siipiin, joilla on erilaiset tavoitteet ja vain näennäisesti samat mielipiteet. Ryhmäkuri hyväksytään, koska se on tehokas vallan keskittäjä. Niskurointi johtaa siihen, että poliitikon ura jää lyhyeksi.
Vaikka Paloheimo ikävöi ”viisasten nyrkkiä”, hän samalla tulee kunnioittaneeksi poliittista lipsumista ja kannattaneeksi enemmistön vallan rapauttamista. Hän kaipaa uusia päätöksentekotapoja ja toisaalta vierastaa diktatuuria. Ja silti: hätä ei lue lakia.
Hyljättäisiinkö demokratia?
Paloheimo vieraantui puolueestaan, kun hän joutui marginaaliin tilanteessa, jossa muut kuin elinympäristömme kannalta tärkeät asiat korvattiin seksikkäämmillä sensaatio-opeilla. Esimerkiksi väestönpaljous kaiken kattavana vitsauksena unohdettiin. Demokratian kehittäminen maailman parantamiseksi on jäänyt sivuun, eli onko demokratia joiltakin osin vanhentuneena hyljättävä.
”On tilanteita, kuten sota ja merihätä, joissa demokratiasta luopuminen on välttämätöntä ja luopumisen ymmärtää jokainen. Sodassa diktaattoreita ovat sotilasyksiköiden komentajat ja merihädässä laivan kapteeni. Niin toimitaan, kun on tosi kysymyksessä”.
”Ihmiskunnan kohdalla voi puhua elämästä ja kuolemasta, elleivät kaksi suurta ongelmaa – väkiluku ja maankäyttö – ratkea pikaisesti. Tehokkaita toimia vastustetaan vetoamalla demokratian itseisarvoon ja hienostellaan liikaa. Siksi on otettava käyttöön demokratian sovellus kriisissä: sivistynyt vallan keskittäminen. Silloin valtaa ei keskitetä vallanhaluisille ammattipoliitikoille, vaan kysytään neuvoa maailman viisaimmista kootulta joukkueelta”.
Tarkoittaako Paloheimo hienostelulla perustuslakiprofessoreiden pykälätaiturointia? Hän kysyy lukijoiltaan, mistä tällainen joukkue löydettäisiin? Onko vastaus kuitenkin: tulisiko järjestää kansanäänestys?
