– Puhutaan uudistamisesta, kun leikataan rajusti koulutuksesta. Hyvinvointivaltion pelastamisesta, kun leikataan pientuloisten turvaverkoista. Kipeistä päätöksistä ja yhteisestä vastuunkannosta, vaikka samaan aikaan suurtuloisille myönnetään verohelpotuksia ja kannattamattomaan kaivokseen kaadetaan satoja miljoonia. Esitetään, ettei muka ole vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja on. Kyse on arvovalinnoista, sanoi kansanedustaja Ozan Yanar vihreiden ryhmäpuheenvuorossa ensi vuoden budjetin palautekeskustelussa eduskunnassa keskiviikkona.
Hänen mukaansa on iloinen toivon pilkahdus, että Suomen Pankki on ennustanut bruttokansantuotteen kasvavan tulevina vuosina. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että hallituksen politiikka uhkaa heikentää orastavaa kasvupotentiaalia.
– Suuret leikkaukset nakertavat pieni- ja keskituloisten suomalaisten ostovoimaa. Juuri kotimarkkinat ovat kannatelleet Suomen taloutta taantumassa, Yanar totesi.
Hallitus ei Yanarin mielestä luo myöskään kestävää pohjaa pitkän tähtäimen hyvinvoinnille ja kasvulle leikkaamalla viennille elintärkeästä koulutuksesta ja tutkimuksesta. Samalla koulutuksesta tehtävät leikkaukset uhkaavat nakertaa kaikkien nuorten tasa-arvoista mahdollisuutta koulutukseen.
– En voi muuta kuin ihmetellä, mihin hallituksen riveistä ajatus opiskelijoiden puolella olemisesta on kadonnut. 86 euron eli opintorahan neljänneksen kuukausittainen leikkaus on täysin mahdoton ymmärtää, Yanar sanoi.
Yanarin mukaan Suomen talous on mahdollista saada nousuun inhimillisillä keinoilla.
– Me tarjoamme uskottavan vaihtoehdon hallituksen kurjistavalle ja vanhoja rakenteita säilyttävälle budjettiesitykselle. Me vihreät olemme pitäneet koko vaalikauden ääntä siitä, että myös tiukkoina aikoina on mahdollista tehdä inhimillistä, taloutta uudistavaa ja ihmisiä työmarkkinoille nostavaa talouspolitiikkaa, hän sanoi.





