Lakkovahteja Vuosaaren sataman liepeillä Helsingissä 11. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan

Ongelmana ovat lisäkustannukset, mainehaitta ja lomautukset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia jonkin verran.

– Viennin pysäyttäminen poliittisten lakkojen takia kahdeksi viikoksi pysäyttää käytännössä koko maaliskuun kaupan ja aiheuttaa lomautuksia vientiyrityksissä. Vaikeassa taloustilanteessa, jossa hiipuneesta maailmantaloudesta ja geopoliittisista epävarmuuksista koituu jo haasteita suomalaisille yrityksille, eivät ne lisäksi toivo kotimaisia toimia, joilla entisestään hankaloitetaan niiden vientiä, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo tiedotteessa.

Vientijohtajakyselyyn vastanneet yritykset kertovat poliittisista lakoista aiheutuvien lisäkustannusten sekä mainehaitan vaikuttavan yritysten toimintaan tavalla, joka voi johtaa kauppojen ja asiakkuuksien menettämiseen, kun toimituslupauksia ei pystytä täyttämään.

– On hyvä muistaa, että poliittisten lakkojen mainehaitta ei rajoitu pelkästään lakon aikaan vaan niiden jälkivaikutukset muutoinkin vaikeassa kansainvälisessä taloustilanteessa voivat olla hyvin pitkät, sanoo Pohjanheimo.

Vientiyritykset kertovat, että hiipuva maailmantalous sekä geopoliittinen epävarmuus ja siitä johtuvat häiriöt vaikuttavat yritysten kannattavuuteen.

Vientiyrityksistä 15 prosenttia kokee geopoliittisen epävarmuuden vaikuttavan kannattavuuteen merkittävästi ja 60 prosenttia kokee sen vaikuttavan yrityksen kannattavuuteen jonkin verran.

– Olemme tilanteessa, jossa epävarmuus heikentää investointinäkymiä ja supistaa vientiä. Yritysten viesti on, että niiden toiminnan kannalta ennakoitavuuden saavuttaminen liiketoiminnan palauttamiseksi on ehdottoman tärkeätä. Lisäkustannuksia ja menetysten kompensointia niiden on silti vaikea välttää, sanoo Pohjanheimo.

Vientijohtajakysely tehtiin 12.-15.3. ja siihen vastasi 81 vientiyritystä ympäri Suomen. Kolmasosa vastanneista yrityksistä työllistää yli 250 henkeä ja kolmasosa 50-249 henkeä. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostite ja siihen pystyi vastaamaan vain kerran yritystä kohti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)