Irakin hallituksen joukot ovat löytäneet Fallujan kaupungista ISIS-terroristien entisen oikeustalon.
Asiasta uutisoivan International Business Timesin mukaan järjestön mustan lipun koristamassa salissa jaettiin ”joitain maailman julmimmista ja epäinhimillisimmistä rangaistuksista”.
Salista, sen pohjakerroksen selleistä ja tuomioistuimen asiakirjoista on julkaistu RT Arabicin videopätkiä (alla). Monet selleistä ovat jo itsessään kidutusvälineitä.
Videolla näkyy muun muassa sellin virkaa toimittaneita häkkejä, jotka on mitoitettu niin, että niihin suljetut mahtuvat vain joko seisomaan, polvistumaan tai käpertymään kerälle. Häkki osoitettiin syytetylle epäillyn rikoksen mukaan.
– He vangitsivat asukkaita rautahäkkeihin kuin eläimiä, Irakin hallituksen joukkojen prikaatikenraali Jalil Abdulredha kommentoi NBC:lle oikeustalolla.
Monet ISIS-tuomioistuimen edessä olleet olivat järjestön vallan alle jääneitä paikallisia asukkaita tai Irakin hallituksen joukkojen jäseniä. Oikeutta jaettiin ISIS:n omien ankarien lakien mukaan ja moni tuomittiin kuolemaan.
Oikeustalon löytäneiden sotilaiden mukaan sitä saatettiin käyttää vielä heinäkuussa ennen kuin jihadistit ajettiin kaupungista.





