Veronkiertäjä, vapise – Saksassa valmistaudutaan veronkiertäjien suurjahtiin

Saksan valtiovarainministeriö suunnittelee tiukempia sääntöjä itsensä veroviranomaisille ilmiantaneille verovelvollisille, joita ei voida tämän jälkeen enää syyttää rikosoikeudellisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan valtiovarainministeriön valtiosihteerin Michael Meisterin (CDU) mukaan liittovaltion ja osavaltioiden asiantuntijoiden ehdotukset on jo kerätty yhteen.

– Me toivomme, että myös osavaltioiden pääministerit antavat ehdotuksia ensi kuussa valtiovarainministerille, jotta voimme tehdä muutoksia käytäntöön, jonka mukaan itsensä veroviranomaisille ilmiantaneita verovelvollisia ei voida syyttää rikosoikeudellisesti, Meister sanoi Saksan Deutschlandfunk-radiokanavalla.

Jos verovelvollinen on jo syyllistynyt veronkiertoon – tahattomasti tai tietoisesti – hän voi ilmiantaa itsensä (Selbstanzeige) veroviranomaisille ja maksaa tähän mennessä kerääntyneet kierretyt verot. Etuna tässä menettelyssä on, että rikosoikeudellisesti verovelvollista ei tämän jälkeen enää voida syyttää.

Meisterin mukaan CDU ei kuitenkaan hyväksy SPD:n ehdottamaa mallia, jossa itsensä ilmiantaneita koskeva armahdus poistettaisiin kokonaan. Mallia tarvitaan verolainsäädännön ja verorikosasioiden ristiriitojen selvittämisessä.

– Me haluamme, että verot maksetaan ja että veronmaksua seurataan oikealla tavalla.

Saksan sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Thomas Oppermann vaati alkuviikolla tiukkoja toimia veronkiertäjiä vastaan Der Spiegelin haastattelussa

Oppermann katsoo, että Saksan liittohallituksen pitäisi olla aktiivinen veronkierron torjunnassa hallitussopimuksessa sovitulla tavalla.

– Veronkierron torjunnan pitää olla valtionetu; saksalaisten veronkiertäjien tukijoita on jahdattava väsymättä kaikkialla. Yhdelläkään maalla tai pankilla ei ole oikeutta vahingoittaa yhteisöämme veronkiertotoimillal.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)