Venäläisen kaasun kieltäminen jakaa EU-johtajia – “vaikeampaa kuin öljy”

Viron pääministerin mukaan uudet pakotteet vaikuttavat myös eurooppalaisiin.
Viron pääministeri Kaja Kallas saapui Brysseliin ennen EU-johtajien ylimääräistä kokousta. LEHTIKUVA / AFP Emmanuel Dunand
Viron pääministeri Kaja Kallas saapui Brysseliin ennen EU-johtajien ylimääräistä kokousta. LEHTIKUVA / AFP Emmanuel Dunand

Euroopan unionin jäsenmaiden johtajat ovat erimielisiä siitä, pitäisikö myös kaasun vienti kieltää Venäjältä, kertoo talouslehti Financial Times.

Maiden johtajista koostuva Eurooppa-neuvosto pääsi myöhään maanantaina sopuun pakotteista, jotka koskevat meriteitse tuotavaa raakaöljyä. Venäläisen öljyn tuonti on kuitenkin edelleen sallittu putkea pitkin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viron pääministeri Kaja Kallas vaati tiistaina keskustelua kaasun tuonnin kieltämisestä, mutta myönsi samalla, että sen puolustaminen olisi poliittisesti vaikeaa.

– Mielestäni kaasun on oltava seitsemännessä paketissa, mutta olen myös realisti. En usko, että tulee olemaan, Kallas sanoi toimittajille ennen huippukokousta.

Pääministerin mukaan kaasun tuonnin kieltäminen vaikuttaisi myös Euroopan talouteen.

– Kaasu on paljon vaikeampaa kuin öljy koskaan, mutta kaikki muut pakotteet ovat vaikeampia, koska ne [pakotteet] ovat toistaiseksi vahingoittaneet vain venäläisiä, mutta nyt ne vaikuttavat myös eurooppalaisiin, hän lisäsi.

Itävallan liittokansleri Karl Nehammer totesi, että Venäjän kaasun tuonnin kieltäminen ei ole esillä keskusteluissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Venäläistä öljyä on paljon helpompi kompensoida. Kaasu on täysin erilainen, minkä vuoksi kaasuvientikielto ei ole mukana seuraavassa pakotepaketissa.

LUE MYÖS:

Putkea pitkin tuleva öljy ei ole EU:n pakotteiden piirissä 

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtasivat tv-tentissä vuosi ennen eduskuntavaaleja.
Miehittämätöntä maa-ajoneuvoa voidaan käyttää muun muassa miinanraivauksessa.
Kansanedustajan mukaan tämän hallituksen aikana suunta on kääntynyt, ja palkansaajien ostovoima on vahvistunut merkittävästi.
Mainos