Hyökkäämällä Ukrainaan vuonna 2022 Vladimir Putin tuli muuttaneeksi maailmaa tavoilla, joita alamme vasta vähitellen ymmärtää, professori Michael Kimmage kirjoittaa The New York Timesin julkaisemassa esseessä.
Hyökkääjän yritys edetä nopeasti Kiovaan epäonnistui, lännen kylmän sodan jälkeinen hauras yhtenäisyys kesti ja vastareaktio Venäjän aggressioon oli voimakas. Kansainvälisten normien rikkomista ei suvaittu, vaan Eurooppa ja Yhdysvallat asettivat Venäjälle kovia pakotteita ja moninkertaistivat aseapunsa Ukrainalle.
Ukrainalle annettu apu on kuitenkin ollut kaiken aikaa rajoitettua, Kimmage muistuttaa. Se on riittänyt varmistamaan, että Ukraina ei häviä, mutta riittämätöntä mahdollistaakseen sen voiton. Tämä ei ole ollut omiaan vahvistamaan kansainvälistä järjestystä, vaan pohjustanut uutta aikaa, jossa käydään intensiivisiä konventionaalisia sotia vailla selvää lopputulosta.
– Ukrainan sota piirtää esiin kaksi todellisuutta, jotka molemmat paljastavat tärkeitä uusia tosiasioita 2000-luvun kansainvälisistä suhteista. Ensinnäkään Ukraina ei ole kärsinyt tappiota. Vaikka Venäjällä on suurempi väestö, talous ja armeija, Ukrainan päättäväisyys ja teknologinen osaaminen – erityisesti kyky innovoida, rakentaa ja ottaa käyttöön drooneja – ovat hidastaneet Venäjän etenemisen ryöminnän tasolle. On syntynyt uudenlainen epäsymmetrisen sodankäynnin muoto, jossa suurvallat ovatkin yhtäkkiä haavoittuvaisia ja alttiita virheille, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittynyttä yhdysvaltalaista Kennan Institute -ajatushautomoa johtava Kimmage sanoo.
– Toiseksi: Venäjää ei ole voitettu. Sanktioista, öljyn hintakatoista ja keskuspankin varantojen jäädyttämisestä huolimatta Venäjän talous ei ole romahtanut. — Maailmantalous on niin hajautunut, että Venäjä on pystynyt hankkimaan pakotteiden alaisia siruja ja teknologiaa Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolelta, hän toteaa.
Ukraina on Kimmagen mukaan kiihdyttänyt 2000-luvulle ominaista sodankäyntiä, jossa pienetkin valtiot voivat torjua voimakkaita vastustajia hyödyntäen huipputeknologiaa – usein halvalla ja massatuotettuna. Sama ilmiö on hänen mielestään nähtävissä myös Iranin sodassa.
– Iran, joka on sotilaallisesti heikompi kuin Yhdysvallat ja Israel, pystyy uhkaamaan Persianlahden valtioita ja sulkemaan Hormuzinsalmen halvoin droonein, mikä on aiheuttanut maailmanlaajuisen, mahdollisesti pitkävaikutteisen energiakriisin, hän sanoo.
Sota Lähi-idässä vaikeuttaa hänen mukaansa entisestään Euroopan edellytyksiä tukea Ukrainaa. Samaan aikaan Lähi-idästä Eurooppaan leviävä epävakaus kuitenkin korostaa Ukrainan merkitystä Euroopalle.
– Koska Venäjä hyötyy taloudellisesti Iranin sodasta ja koska tämä sota heikentää Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa ja arvovaltaa, Euroopan on oltava oman puolustuksensa keskeinen tukipilari, ja Ukrainan selviytyminen on Euroopan kannalta olennaisen tärkeää. Kimmage toteaa.
Ukraina on hänen mukaansa ratkaiseva ennakkotapaus. Jos Venäjän sallittaisiin tuhota Ukraina valtiona, rajojen siirtelystä voimakeinoin voisi hänen mukaansa tulla osa eurooppalaista arkea.
– Mikäli Ukraina sen sijaan saa riittävästi tukea kyetäkseen pitämään pintansa, edes Eurooppa säilyisi järjestyksen ja rauhan alueena. Maailmassa, jossa militarismi ja väkivalta painavat yhä enemmän, järjestyksen ja rauhan vetovoima voisi osoittautua tarttuvaksi, Kimmage visioi.