Ruotsi pysäytti säiliöaluksen Itämerellä

Alusta epäillään ympäristörikoksesta.
Ruotsin rannikkovartioston ja poliisin osasto nousemassa Sea Owl -säiliöalukseen maaliskuun 13. päivä. AFP / LEHTIKUVA / JOHAN NILSSON
Ruotsin rannikkovartioston ja poliisin osasto nousemassa Sea Owl -säiliöalukseen maaliskuun 13. päivä. AFP / LEHTIKUVA / JOHAN NILSSON

Ruotsin rannikkovartiosto on tänään perjantaina pysäyttänyt Flora 1 -nimisen säiliöaluksen Itämerellä.

Viranomaiset nousivat alukselle. Säiliöalusta epäillään öljyvuodon aiheuttamisesta Itämerellä Gotlannin itäpuolella.

Asiasta kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Viranomaisten noustua alukselle huomattiin, että säiliöalus on EU:n pakotelistalla. Alukseen liittyy myös muita epäselviä seikkoja.

Ruotsin rannikkovartioston viestintäpäällikkö Mattias Lindholm sanoo, että esimerkiksi aluksen lippuvaltioon liittyvissä seikoissa on epäselvyyksiä.

– Koska laiva on EU:n pakotelistalla, se tarkoittaa, että sen viimeaikaisista liikkeistä on saatavilla runsaasti mielenkiintoista tietoa. Listan mukaisiin pakotteisiin kuuluvat alukset ovat usein mukana venäläisen öljyn tai muiden tuotteiden kuljetuksissa.

Tapauksen tutkinta on tällä hetkellä käynnissä.

Kyseessä on viimeisen kuukauden aikana kolmas kerta, kun ruotsin rannikkovartiosto on ottanut kiinni aluksen, jonka epäillään kulkevan väärän lipun alla.

Mahdollinen ympäristörikos sattui Ruotsin talousvyöhykkeellä maan aluevesien ulkopuolella.

Venäjän entinen varapääministeri joutui EU:n pakotelistalle.
Kuvernööri vahvistaa iskun öljynjalostamoon Länsi-Siperiassa.
Huolena Venäjällä on erityisesti tavallisten ihmisten netissä jakama sisältö.
Mainos