Verkkouutiset

Venäjän hyökkäyssodan Z-symboli esillä Moskovassa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER NEMENOV

”Venäjällä on Ukrainassa sama strategia kuin toisessa maailmansodassa”

Viron puolustusministerin mukaan Venäjä voi yrittää koetella Natoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viro on kohta kaksi vuotta kestäneen Ukrainan sodan aikana ollut yksi puolustustaistelua käyvän Ukrainan suurimmista tukijoista. Oikein asein ja koulutuksin Ukraina voi voittaa sodan kolmessa vuodessa, todettiin Viron puolustusministeriön raportissa aikaisemmin joulukuussa. Viro varustautuu myös itse, ja ensi vuonna puolustusmenojen osuus BKT:sta nousee ensimmäistä kertaa yli kolmeen prosenttiin.

Virolaiset ovat lisäksi tarkasti seuranneet Venäjän toimia Ukrainan taistelukentillä, kertoo puolustusministeri Hanno Pevkur Dagens Nyheterin tuoreessa haastattelussa. Nykyaikaisista asejärjestelmistä huolimatta Venäjän sodankäynti seuraa historiallista kaavaa, hän sanoo.

– Venäjän strategia on yhä sama kuin toisessa maailmansodassa: pommittaa kaikkea, tuhota kaikkea, raiskata ja tappaa siviilejä, Pevkur kuvailee ruotsalaislehdelle.

Venäjää ei auta pelätä, Pevkur sanoo, mutta sen muodostamaan uhkaan on suhtauduttava tosissaan. Hän viittaa haastattelussa Georgian sotaan vuonna 2008, Krimin miehitykseen vuonna 2014 sekä Ukrainassa helmikuussa 2022 alkaneeseen hyökkäyssotaan. Venäjän presidentti Vladimir Putin ei nytkään tyytyisi ainoastaan Ukrainaan, Pevkur sanoo. Venäjän tavoitteena on virolaisministerin mukaan Neuvostoliiton rajojen palauttaminen.

– Venäjää tahtoo olla imperiumi, ja se tarkoittaa, että he todennäköisesti myös tavoittelevat Baltian maita. Putin sanoo koko ajan ettei hän suunnittele sotaa Natoa vastaan, mutta ei ole mitään syytä uskoa häntä. Helmikuussa 2022, juuri ennen sodan eskaloitumista, hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut tarkoituksena hyökätä Ukrainaan.

DN:lle Pevkur kertoo toivovansa Ruotsin Nato-jäsenyyden pikaista toteumista. Hän kommentoi myös Vladimir Putinin viimeviikkoista haastattelua, jossa tämä kertoi Venäjän vahvistavan läsnäoloaan Natoon aikaisemmin tänä vuonna liittyneen Suomen rajalla.

– Viime viikkojen aikana hän on uhkaillut Suomea. Kysymys ei ole tällä hetkellä siitä, kuka on seuraavaksi vuorossa, vaan pikemminkin siitä, että on olemassa mahdollisuus että Putin tulee koettelemaan Natoa. Sen takia meidän on lähetettävä selkeä signaali siitä, että Nato on vahva ja yhtenäinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)