Venäjä siirsi harjoituksen aikana ydinohjuksia piiloon metsiin

Asiantuntijan mukaan ajoneuvoalustoilla liikuvat ohjukset hajautetaan jopa kuukaudeksi.
Yars-ohjuksia siirretään Irkutskissa. Russian MoD
Yars-ohjuksia siirretään Irkutskissa. Russian MoD

Venäjän mannertenvälisiä ydinohjusjärjestelmiä on siirretty esikunta- ja komentoharjoituksessa piiloihin metsiin Etelä-Siperiassa.

Venäjän valtion media TASS:n mukaan Irkutskiin sijoitettuja ajoneuvolavetilla liikkuvia Yars-ohjuksia hajautettiin taisteluasemiin. Venäjän puolustusministeriö kertoo joukkojen harjoittelevan näin vihollisen ”sabotaasi- ja tiedusteluryhmien” hyökkäyksiin vastaamista ja toimimista osin saastuneessa ympäristössä.

Puolustusministeriön mukaan kaluston liikkeissä on mukana useita satoja suuria ajoneuvoja.

Strategisten aseiden asiantuntija, Yhdysvaltain tieteentekijöiden yhdistys FAS:n ydinaseprojektin johtaja Hans Kristensen kertoo X-palvelussa, että ohjusjoukot piilottelevat metsissä jopa kuukauden ajan.

Myra oli Irlannin länsipuolella. Hätäsignaalin syy ei ole tiedossa.
Valdain alueella on OSINT-analyysin mukaan jo yli 50 ilmatorjunta-asemaa.
Moskovassa kilpaillaan vuonna 2030 painonnostossa.
Mainos