Länsimaailman arvovaltaisista piireistä eristetty Venäjä jakaa vastineeksi omaa ”kansainvälistä rauhanpalkintoa”, kertoo Viron ulkomaantiedustelu tiistaina ilmestyneessä vuosikatsauksessaan.
Eristettynä Venäjällä on ollut tarve rakentaa erilaisia imagonparannuskampanjoita. Oma rauhanpalkinto on yksi räikeimmistä.
Aloite syntyi joulukuussa 2021, kun Venäjä oli jo tehnyt ratkaisun Ukrainaan hyökkäämisestä. Tuolloin Venäjän historiallisen seuran neuvoston puheenjohtaja ja Venäjän ulkomaantiedustelun johtaja Sergei Naryškin sekä presidentti Vladimir Putinin neuvonantaja ja Venäjän sotilashistoriallisen seuran neuvoston puheenjohtaja Vladimir Medinski päättivät perustaa vaihtoehdon Nobelin rauhanpalkinnon. Mukana hankkeessa oli myös Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Leonid Slutski, ja yhdessä he perustivat Leo Tolstoin rauhanpalkintosäätiön rinnakkaisen maailman rauhanpalkinnon jakamiseksi.
Säätiön johtajaksi nimitettiin entinen Venäjän Slovenian-suurlähettiläs Doku Zavgajev. Miehen aiempiin saavutuksiin kuuluu Ikuisen liekin sytytystilaisuuden järjestäminen Ljubljanassa vuonna 2019 Venäjän historiallisen seuran ja Naryškinin neuvosta. Naton sydämessä, kuten Kreml tuolloin riekkui.
Ensimmäinen Leo Tolstoin rauhanpalkinto myönnettiin Afrikan unionille. Palkinnon luovutti henkilökohtaisesti tuomariston puheenjohtaja, kapellimestari ja Bolšoi-teatterin pääjohtaja Valeri Gergiev. Kunniakirjan ja Tolstoin muotokuvalla varustetun kultamitalin otti vastaan Afrikan unionin ohjauskomitean puheenjohtaja Musa Faki Mahamat. Palkintosumma oli hieman yli 300 000 euroa.
Rauhanpalkinnon myöntäminen Afrikan unionille oli odotetusti puhdasta ulkopolitiikkaa. Kreml nimittäin katsoi välttämättömäksi varmistaa asemiaan Afrikassa. Afrikkalaiset muodostavat neljänneksen YK:n yleiskokouksen äänestäjistä, ja heidän positiivisen osallistamisensa varmistamiseksi pyrittiin saamaan taloudellista tukea myös useilta Afrikan markkinoista kiinnostuneilta venäläisiltä yrityksiltä.
Vuonna 2025 Keski-Aasian maat saivat palkinnon Kirgisian, Uzbekistanin ja Tadžikistanin presidentit. Palkinnon myöntäjät kohtasivat kuitenkin dilemman: missä ja miten olisi oikeudenmukaisinta myöntää titteli, jos kaikki kolme presidenttiä olisivat valmiita vastaanottamaan palkinnon? Kompromissina palkinto myönnettiin IVY-maiden johtajien epävirallisessa huippukokouksessa joulukuussa.
Vielä kiinnostavampia kuin Keski-Aasian presidentit ovat ne ”rauhanpalkinnon” saajaehdokkaat, joita Kreml ei kehdannut palkita.
Keski-Aasian maat eivät kuitenkaan olleet ainoita ehdokkaita viime vuonna. Kolme Euroopan parlamentin jäsentä, jotka myös osallistuivat Moskovassa voitonpäivän juhlallisuuksiin, tekivät ehdotuksen että taloustieteilijä Jeffrey Sachs saisi Kremlin palkinnon. Tuomariston varapuheenjohtajana toimiva Charles de Gaullen pojanpoika Pierre de Gaulle piti Sachsin työtä arvokkaana, mutta Keski-Aasian maiden välistä rajasopimusta vieläkin arvokkaampana.
Todellisuudessa syy taisi kuitenkin olla Jeffrey Sachsin väärä kotimaa: Yhdysvallat. Viron ulkomaantiedustelu kertoo, että arastelu länsimaisten ehdokkaiden suhteen alkoi viimeistään vuonna 2024.
Tuolloin säätiön hallituksen jäsenet ehdottivat Pink Floydin perustajaa Roger Watersia, elokuvaohjaaja Oliver Stonea sekä Saksan entistä liittokansleria Gerhard Schröderia, joka poliittisen uransa jälkeen varmisti Venäjälle tärkeän Nord Stream -kaasuputken toteutumisen yhdessä Suomen entisen pääministeri Paavo Lipposen kanssa. Venäjän ulkoministeriö piti ehdokkaita arvokkaina, mutta epäröi olisiko niistä sittenkin haittaa. Roger Waters ei ehkä suostuisi matkustamaan Moskovaan, ministeriössä arvioitiin, ja Schröderin ja amerikkalaisen Stonen palkitseminen tyssäsi siihen, että heidän kotimaillaan on ”russofobinen ennakkoasenne”. Tämä asenne olisi johtanut siihen, että palkitsemista ei olisi katsottu hyvällä heidän kotimaissaan.
Tämä herättää kysymyksen, miksi Venäjä piittaisi mitä heidän palkitsemistaan ihmisistä ajateltaisiin ”russofobisessa lännessä”. Jos asialla on merkitystä, Venäjä saattaa yhä pyrkiä hyötymään heidän asemastaan kotimaissaan jotenkin.
Vielä viime vuonna Tolstoin rauhanpalkintosäätiön perustajat kaipasivat palkinnolleen arvokasta sponsoria. He kääntyivät Kirill Dmitrievin puoleen. Dmitriev lahjoittikin hallinnoimastaan Venäjän suorien sijoitusten rahastosta säätiön toimintaan 15 miljoonaa ruplaa eli noin 163 000 euroa. Viime kuukausilta nimi Kirill Dmitriev muistetaan ehkä parhaimmin Kremliä Yhdysvalloissa edustaneena ”rauhanneuvottelijana” joka on käynyt listaamassa eteenpäin Venäjän vaatimuksia Ukrainassa.
Viron ulkomaantiedustelu alleviivaa, että jaloksi tavoitteeksi naamioitu rauhanpalkinto ei ole muuta kuin yksi Kremlin aktiivinen toimenpide, joka on syntynyt tiedustelupalvelujen osallisuudella. Se on yritys käyttää enemmän tai vähemmän aitoja ulkomaalaisia omien ulkopoliittisten tavoitteidensa toteuttamiseen.
Kreml on hyvin tietoinen ”suojakeinojensa” kyvyistä ja osaa asettaa heidät sopiviin rooleihin tarpeen mukaan. Tämä on seikka, joka kannattaa pitää mielessä, kun törmää mihin tahansa Venäjän ”positiivisen osallisuuden” aloitteeseen.
Sivumennen on syytä huomauttaa, että kirjailija Leo Tolstoi itse saattaisi kääntyä haudassaan moisesta palkinnosta. Hän oli nimittäin kiihkeä pasifisti.
