Venäjä yritti ottaa vuonna 2003 haltuunsa Ukrainalle kuuluvan pienen, mutta strategisesti tärkeän Tuzlan saaren Kertšinsalmessa. Tapaus sivuutettiin Center for European Policy Analysis -ajatushautomon tutkijan, tohtori Hanna Šelestin mukaan läntisissä pääkaupungeissa pelkällä olankohautuksella, vaikka operaationsa ansiosta Venäjä pystyi kontrolloimaan pääsyä Asovanmerelle ja muodostamaan reitin Krimille.
Tämä Venäjän hybridioperaatio käynnisti hänen mukaansa tapahtumaketjun, joka johti lopulta vuoden 2022 täysimittaiseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan ja loi samalla mallin Venäjän sekaantumiselle naapurimaidensa asioihin.
– Jälkikäteen tarkasteltuna muu maailma aliarvioi sitä pahasti, ja sen merkitys jäi huomaamatta, Šelest arvioi tuoreessa artikkelissaan.
Operaatiossa Venäjä sovelsi hänen mukaansa sittemmin tutuiksi tulleita hybridivaikuttamisen keinoja, kuten väärän tiedon levittämistä, paikallisten viranomaisten hyväksikäyttöä, alueen vähittäistä haltuunottoa sotilaallisen voiman tukemana ja jopa uhkauksia ydinaseiden käytöllä.
”Hulluus saavutti huippunsa”
Syyskuun 29. päivänä 2003 venäläiset työmiehet alkoivat Šelestin mukaan ilman minkäänlaista ennakkoilmoitusta tai neuvotteluja rakentaa patoa, joka yhdistää Venäjän rannikon Ukrainalle kuuluvaan Tuzlan saareen.
– Joka päivä he rakensivat 150 metriä lisää. Kaikkiin Venäjälle esitettyihin selvityspyyntöihin vastattiin kierrellen ja väittäen, että vastuu on paikallisilla virkamiehillä, Šelest kertoo.
– Vladimir Putin ei reagoinut ukrainalaisen virkaveljensä, presidentti Leonid Kutšman puheluihin aiheen tiimoilta. Heti, kun Kutšma poistui maasta matkustaakseen Latinalaiseen Amerikkaan, rakentaminen kuitenkin kiihtyi, hän toteaa.
Kun Kutšma myöhemmin ilmoitti maansa olevan valmis käyttämään sotilaallista voimaa Tuzlan puolustamiseksi, Kreml kyseenalaisti saaren kuulumisen Ukrainalle. Näin tapahtui siitä huolimatta, että Venäjä oli tunnustanut rajat vuonna 1991 ja toistamiseen 1997.
– Hulluus saavutti huippunsa, kun televisiokyselyn mukaan 82 prosenttia venäläisistä katsoi, että Tuzla oli tärkeämpi kuin hyvät naapuruussuhteet, huomauttaa Šelest.
Ei varmasti vahinko
Kutšman päättäväisyys sai Šelestin mukaan Kremlin jossain määrin perääntymään alkuperäisestä suunnitelmastaan ja suostumaan neuvotteluihin.
– Tuloksena oli 24. joulukuuta 2003 solmittu Asovanmeren sopimus. Se oli selvä voitto Venäjälle, vaikka Ukraina säilytti saaren hallinnan. Sillä oli myös syvempi merkitys: vain kahdessa kuukaudessa neuvoteltu asiakirja loi pohjan tuleville Ukrainaan kohdistuville uhkille, Šelest sanoo.
– Tärkeimmät lausekkeet tekivät Asovanmerestä Venäjän ja Ukrainan ”jaetun meren”, mikä salli molemmille valtioille vapaan kauttakulun ilman ennakkoilmoitusta Kertšinsalmen kautta, mutta esti ulkomaisten sota-alusten pääsyn alueelle ilman molempien osapuolten lupaa, hän toteaa.
Se, että Naton alukset suljettiin ulos Asovanmereltä, ei hänen mukaansa varmastikaan ollut vahinko.
Reaktio oli heikko
Sopimuksen ehtojen ansiosta Venäjän laivasto pystyi Šelestin mukaan kontrolloimaan kaikkia Ukrainan satamiin Asovanmerellä matkalla olevia aluksia, mikä helpotti huomattavasti vuonna 2018 tapahtunutta hyökkäystä Ukrainan laivastoa vastaan.
Sopimus myös mahdollisti Venäjän sota-alusten toiminnan Ukrainan rannikon läheisyydessä ja loi suotuisat olosuhteet Mariupolin ja Berdjanskin satamien miehitykselle vuonna 2022.
– Kansainvälisen yhteisön reaktio Tuzlaan oli todellakin heikko. Tapausta pidettiin kahden valtion välisenä vähäisenä välikohtauksena, joka oli olevinaan enemmänkin väärinkäsitys kuin kaappaus, Šelest sanoo.
– Vuonna 1994 allekirjoitettuun Budapestin muistioon, jonka oli tarkoitus taata, että Venäjä ei hyökkäisi Ukrainaan, ei vedottu, vaikka Ukrainan alueellista koskemattomuutta yritettiin selvästi loukata, hän toteaa.
Asovanmeren sopimuksen heikkouksista huolimatta Ukraina onnistui hänen mukaansa kuitenkin jo vuonna 2003 osoittamaan, että Venäjä on pysäytettävissä, jos sen painostukseen ja kansainvälisen oikeuden loukkauksiin ei alistuta, vaan asetutaan rohkeasti vastustamaan sen rikollisia pyrkimyksiä.
Niin Ukraina toimi hänen mukaansa jo vuonna 2003 ja toimii samoin myös nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin.
