Venäjä käyttää "kansantasavaltoja" kuolemantuomioiden langettamiseen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Venäjä aikoo perustaa oman ihmisoikeuksien tuomioistuimensa

Tarkoituksena on korvata Euroopan ihmisoikeustuomioistuin "kotimaisella" vastineella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän lakimiesyhdistyksen puheenjohtaja Sergei Stepašin kertoo Interfaxille, että yhdistys on aloittanut Venäjän oman ihmisoikeustuomioistuimen perustamisen ”viranomaisten ja presidentinhallinnon tukemana”. Stepašinin mukaan kyseessä on ”vakava hanke vaihtoehtoisen ihmisoikeuksia puolustavan tuomioistuimen perustamiseksi.”

Uutta tuomioistuinta perustavaan työryhmään kuuluvat edustajat Venäjän oikeusministeriöstä, Venäjän federaation tutkintakomiteasta, presidentinhallinnosta. Työryhmä muodostetaan kuukauden loppuun mennessä. Stepašin on työryhmän puheenjohtaja.

Venäjä erotettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta (EIT) maaliskuussa sen jälkeen, kun maa oli erotettu Euroopan neuvostosta Ukrainaan tunkeutumisen jälkeen.

Venäjän mukaan tuomioistuimen tuomiovallan piiriin kuuluisivat BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka), IVY-maat tai Euraasian unionin jäsenet.

Vladimir Putin tuki ajatusta oman tuomioistuimen perustamisesta jo vuonna 2020. Vuonna 2021 Putin delegoi uuden tuomioistuimen perustamistehtävän Venäjän korkeimmalle oikeudelle.

Kanteen nostaminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on ollut venäläisille yksi harvoista mahdollisuuksista saada oikeudenmukainen käsittely asialleen, esimerkiksi pidätyksiä, poliittista vainoa ja muita ihmisoikeusrikkomuksia koskevissa kysymyksissä.

EIT on tuominnut vuosien ajan Venäjän maksamaan kantajilleen miljoonien eurojen edestä korvauksia toistuvista ihmisoikeusrikkomuksista. Venäjä tosin päätti jo vuonna 2015, ettei Venäjän tarvitse noudattaa EIT:n päätöksiä kuin valikoivasti.

Euroopan tuomioistuin ottaa edelleen vastaan Venäjää koskevia kanteita aina syyskuun 16. päivään 2022 asti, koska maa on tuohon asti Euroopan ihmisoikeussopimuksen allekirjoittaja.  Pidätyksiä Venäjällä seuraava OVD-Info huomauttaa, että mikään ei kuitenkaan takaa, että Venäjä EIT-päätöksiä noudattaisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)