Veikko Vennamo herätti runsaasti tunteita puolesta ja vastaan. Jotkut pitivät häntä visionäärisenä poliittisena johtajana. Toisille hän edusti itsepäistä kansankiihottajaa ja populistia.
FT Aarni Virtasen teoksessa Vennamo: mies ja hänen puolueensa luodaan poliittisten tapahtumien kautta katsaus Vennamon (vuoteen 1938 saakka Fennander) vuosikymmeniä kestäneeseen poliittiseen uraan. On yllättävää, ettei hänestä ole aiemmin tehty poliittista elämäkertaa.
Vennamo käytti elävää kieltä ja hänellä oli tapana esittää asiat kärjekkäästi, jotta viesti menisi paremmin perille. Hän osasi intensiivisillä puheillaan ottaa yleisönsä.
Veikko Aleksander Fennander syntyi kesäkuussa 1913 Lahdenpohjan kauppalassa. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja myöhemmin liikemies Emil Fennander.
Ylioppilaaksi Vennamo kirjoitti vuonna 1931 ja hän pääsi opiskelemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistoon. Hän sai varatuomarin arvon 26-vuotiaan, siihen asti nuorimpana koko maassa.
Virkamieheksi
Vennamo työskenteli aluksi maatalousministeriössä. Urakehitys nousi loppuvuodesta 1944, kun Vennamo nimitettiin ministeriön asutusasiainosaston (Aso) ylijohtajaksi. Hän sai erittäin laajat valtuudet siirtoväen asutustyön hoitamiseen. Tämä tehtävä oli merkittävä myös myöhemmän poliittisen uran kannalta.
Aiemmin oli mahdollista, että virkamies saattoi toimia ilman virkavapautta samanaikaisesti myös kansanedustajana. Vennamo oli mukana vuoden 1945 eduskuntavaaleissa maalaisliiton ehdokkaana ja hänet valittiin kansanedustajaksi 8[nbsp]202 äänellä.
Kansanedustajaura jatkui ja maalaisliitossa poliittisen uran huippu oli vuonna 1954. Vennamo keräsi lähes 10[nbsp]000 ääntä ja pääsi toiseksi valtiovarainministeriksi Urho Kekkosen hallitukseen.
Työuran kannalta merkittävää oli, että Aso lakkautettiin 1950-luvun lopulla ja tämän jälkeen Vennamo siirrettiin tullihallituksen palvelukseen, jossa hän toimi tullineuvoksena vuoteen 1980 saakka.
Välirikko
Vennamon välit Kekkoseen ja samalla maalaisliittoon viilenivät vähitellen. Itse asiassa taistelu Kekkosta vastaan oli keskeinen piirre Vennamon poliittisessa toiminnassa. Yhteydet katkesivat lopullisesti vuonna 1958 ja Vennamo suunnitteli oman puolueen perustamisesta.
Suomen pientalonpoikien puolue SPP perustettiin helmikuussa 1959 Pieksämäellä. Ensimmäinen tulikoe oli kunnallisvaalit vuonna 1960 ja niissä uusi puolue sai 3,5 prosentin kannatuksen. Eduskuntavaaleissa vuonna 1962 puolue jäi ilman edustajaa.
Puolueen sisällä käytiin jatkuvia riitoja ja kritiikki puheenjohtaja Vennamoa vastaan oli yleistä. Silti Vennamo valittiin kansanedustajaksi vuonna 1966. Samana vuonna puolue vaihtoi taktisista syistä nimensä Suomen maaseudun puolueeksi (SMP).
Vennamo oli puolueensa presidenttiehdokas vuoden 1968 vaaleissa, joissa Kekkonen voitti ylivoimaisesti. Vennamo menestyi yllättävän hyvin saaden 11,3 prosentin kannatuksen. Virtanen toteaa tuloksen olleen Kekkoselle todellinen shokki.
Vennamon menestys loi hyvän pohjan seuraaviin eduskuntavaaleihin vuonna 1970. SMP sai 18 edustajaa ja prosentteina kannatus oli 10,5. Samalla keskustapuolueen edustajien määrä tippui 50:sta 36:een. Kekkosen tiedetään luonnehtineen vaalitulosta sietämättömäksi.
Niin sanotuissa hajotusvaaleissa tammikuussa 1972 SMP onnistui pitämään paikkamääränsä, vaikkakin kannatus putosi yli prosenttiyksikön verran. Puolue pysyi oppositiossa.
Puolueen hajoaminen
SMP:n hajoamisen syistä on olemassa monia teorioita. Veikko Vennamon kärsimättömyydellä ja diktatorisella johtamistyylillä oli väistämättä osuutensa. Virtanen tuo esiin myös väitteet ulkoisesta vaikuttamisesta.
Joka tapauksessa joulukuussa 1972 perustettiin Suomen kansan yhtenäisyyden puolue SKYP, johon siirtyi valtaosa SMP:n kansanedustajista. Vennamon puolueeseen jäi vain viisi edustajaa. Toukokuussa 1974 Vennamo sai paljon julkisuutta, kun hänet kannettiin ulos eduskuntasalista.
Eduskuntavaaleissa vuonna 1975 SMP:n kannatus oli enää 3,6 prosenttia ja lävitse meni ainoastaan kaksi edustajaa, Veikko Vennamo ja J. Juhani Kortesalmi. Vennamo oli myös presidenttiehdokkaana vuonna 1978.
SMP menestyi hyvin eduskuntavaaleissa vuonna 1979, edustajien määrä nousi seitsemään. Vaalivoiton jälkeen Vennamo ilmoitti jättävänsä puolueen puheenjohtajan tehtävät ja seuraajaksi nousi hänen poikansa Pekka Vennamo. Veikko oli kuitenkin vielä presidenttiehdokkaana vuoden 1982 vaaleissa.
Tullineuvos osallistui eduskuntavaaleihin vuonna 1983 ja oli todistamassa SMP:n suurta vaalivoittoa. Puolue sai 17 kansanedustajaa ja pääsi ensimmäistä kertaa hallitukseen. Veikko Vennamo ei halunnut ministeriksi, vaan toimi puolueen vahvana taustavaikuttajana. Seuraavissa eduskuntavaaleissa hän ei enää ollut mukana.
Vennamo ehti nähdä SMP:n konkurssin vuonna 1995 ja sen raunioille perustetun perussuomalaiset -nimen saaneen puolueen synnyn.
Vennamon elämän loppuvaiheen suuriin pettymyksiin kuului se, ettei hän saanut ministerin arvonimeä. Tullineuvos Veikko Vennamo kuoli Helsingissä 12. kesäkuuta 1997.
Aarni Virtanen: Vennamo: mies ja hänen puolueensa. Art House.
Kirjoittanut: FT JARKKO KEMPPI
EDIT: 20.5 klo 18.35 SMP:n kannatus putosi hajotusvaaleissa yli prosenttiyksikön verran (poistettu, yli prosentilla).
