Siitä lähtien, kun Vladimir Putin aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan ja presidentti Joe Bidenin hallinto käynnisti laajamittaisen aseavun puolustustaistelua käyvälle maalle, Yhdysvaltojen politiikassa on professori Andrew Michtan mukaan vallinnut syvenevä erimielisyys strategisista prioriteeteista.
Toisella puolella ovat ne, joiden mielestä Ukrainan tukeminen on ehdottomasti Yhdysvaltain etujen mukaista. Vastakkaista näkemystä edustavat puolestaan ne, jotka katsovat, että Eurooppa on vain sivunäyttämö, joka varastaa huomion Kiinan pahoista aikeista Taiwania kohtaan, Michta sanoo 1945-verkkolehdessä.
Ukrainan tukemista vastustavat poliitikot väittävät, että auttamalla Ukrainaa Yhdysvallat on ajanut Venäjän Kiinan syliin, vaikka tavoitteena pitäisi olla Venäjän etäännyttäminen Kiinasta. Heidän toinen pääväitteensä on Michtan mukaan se, että resurssien rajallisuus pakottaisi USA:n keskittymään kahden päänäyttämön asemesta yksinomaan Taiwanin suojelemiseen Kiinan uhalta.
Yhdysvaltain presidentinvaalien lähestyessä näkemyserot Ukrainan tukemisen kannattajien ja vastustajien välillä kärjistyvät hänen mukaansa todennäköisesti entisestään.
Andrew Michta on George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden laitoksen dekaani ja entinen Yhdysvaltain laivastoakatemian professori.
Suurstrategian ydin
Polarisoituneessa keskustelussa unohtuu Michtan mukaan helposti, että Yhdysvallat on pohjimmiltaan merellinen suurvalta – eräänlainen mannermainen Britannia – jonka turvallisuus ja hyvinvointi edellyttävät ankkuroitumista valtamerten molemmille puolille.
Yhdysvaltain presidentit ovat ymmärtäneet tämän Yhdysvaltojen geopolitiikan ja vallan perustavanlaatuisen todellisuuden, ja siitä lähtien, kun USA nousi maailmanvallaksi 1900-luvun alussa, se on ohjannut suurstrategiaamme, Michta sanoo.
Yhdysvallat taisteli kahdessa maailmansodassa ja osallistui sen jälkeen kylmään sotaan varmistaakseen, ettei mikään valta hallitsisi Euroopan ja Euraasian resursseja. Tällainen kehitys olisi lopettanut maamme esteettömän pääsyn maailman resursseihin, sysännyt meidät takaisin omalle pallonpuoliskollemme ja lopulta muuttanut Yhdysvallat alueelliseksi toimijaksi, mikä olisi heikentänyt maan vaurautta ja turvallisuutta.
– Amerikkalaisessa poliittisessa keskustelussa esiintyvä Aasian painottaminen Euroopan kustannuksella jättää huomiotta sen tosiseikan, että Yhdysvallat on edelleen Euroopan suurin kauppakumppani sekä teollisuustuotteiden että palvelujen osalta, ja 75 prosenttia Euroopan kanssa käymästämme kaupasta kulkee Pohjois-Atlantin kautta. On äärimmäisen lyhytnäköistä väittää, että voisimme jättää Euroopan oman onnensa nojaan voidaksemme vastata Kiinan Taiwaniin kohdistuvaan uhkaan ilman, että kärsisimme tappion molemmilla näyttämöillä, hän toteaa.
Näyttämöt yhteydessä toisiinsa
Lännessä on Michtan mukaan nyt korkea aika alkaa keskustella vakavasti turvallisuudesta suurstrategisella tasolla.
– Yhdysvallat ja sen demokraattiset liittolaiset elävät nyt kiistatta haastavimman aikakauden kynnyksellä sitten kylmän sodan päättymisen. Ukrainan sota on järjestelmää muuttava konflikti, joka on jo muokannut Euroopan turvallisuusympäristöä ja jatkaa voimasuhteiden uutta jakoa maailmanlaajuisesti, hän sanoo.
Kiina ja Venäjä pyrkivät hänen mukaansa hyötymään tilanteesta samaan aikaan, kun Yhdysvalloissa on juututtu väittelemään siitä, onko Eurooppa vai Aasia tärkeämpi.
– Nyt Natoon kuulumattoman maan joukot jauhavat venäläisiä maajoukkoja Natoon kuulumattomalla alueella. Ukraina tarvitsee vain aseita ja rahaa, jotta me saisimme lisää aikaa uudelleen varustautumiseen, hän toteaa.
Suurvaltakilpailun aikakaudella suurstrategian lähtökohdaksi pitäisi hänen mukaansa ottaa sen tunnustaminen, että Euroopan ja Aasian näyttämöt ovat yhteydessä toisiinsa ja että Ukraina ja Taiwan eivät ole toistensa vaihtoehtoja.
– Yksinapaisuuden ja terrorismin vastaisen sodan aikakausi on totuttanut Washingtonin ajattelemaan tavoitteiden saavuttamista suhteellisen pienin kustannuksin. Sellaiset ajat ovat nyt ohi.
