Tekes kertoi torstaina käynnistävänsä syksyn aikana kolme uutta ohjelmaa, joiden sisällössä tietotekniikalla ja digitaalisuudella on keskeinen rooli. Ohjelmat suuntautuvat teollisen internetin, 5G-teknologioiden sekä terveyden ja hyvinvoinnin digitaalisten sovellusten alueelle.
Jokaisen käynnistyvän ohjelman volyymi on noin sata miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus on noin puolet. Tekes rahoittaa osan yritysten kehityshankkeiden kuluista ja siten jakaa riskiä, jota aina liittyy uuden innovaation kehittämiseen.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan digitaalisuus on yksi elinkeinopolitiikkamme kasvun kärjistä.
– Käynnistyvät ohjelmat vauhdittavat olennaisen tärkeää elinkeinoelämän uudistumista. Digitaalisuuden alalla Suomella on isoja kasvun mahdollisuuksia ja Oulun seudulla tässä poikkeuksellista osaamista. Tavoitteena on ohjelmien vetoavulla synnyttää aidosti lisäarvoa tuottavaa, globaaleille markkinoille tähtäävää uutta yritystoimintaa, Vapaavuori sanoi vierailullaan Oulussa.
Tekesin uusista ohjelmista yritykset voivat saada rahoitusta tuotekehitykseen, kansainvälistymisen suunnitteluun, nopeisiin kokeiluihin ja pilotointiin sekä organisaation kehittämiseen. Lisäksi ohjelmat verkottavat yrityksiä kotimaassa ja kansainvälisesti esimerkiksi eurooppalaisissa ohjelmissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.
Tekesin kolmen kasvuohjelman lisäksi käynnistetään erityisesti Oulun seudulle näitä ohjelmia tukeva 50 miljoonan euron Hilla-ohjelma, jonka tavoitteena on luoda 5 000 uutta hightech-työpaikkaa Oulun seudulle vuoteen 2020 mennessä.
Uusien ohjelmien on myös tarkoitus linkittyä jo olemassa oleviin projekteihin. Esimerkiksi käynnissä oleva Innovatiiviset kaupungit -ohjelma, INKA rakentaa huippuosaamiseen perustuvia edelläkävijämarkkinoita kaupunkiseutujen ympärille.
Oulun vetovastuulla oleva Tulevaisuuden terveys INKA-hanke ja nyt käynnistettävä uusi Tekesin terveyden ja hyvinvoinnin digitaalisia sovellutuksia tuottava ohjelma ovat hyvä vastinpari ja uusi mahdollisuus Oulun seudulle.
– Tällä isolla kokonaisuudella meillä on aidosti hyvät mahdollisuudet vauhdittaa Oulun seudun ict-sektorin ja elinkeinoelämän uudistumista, jolla on merkitystä koko Suomelle, Vapaavuori sanoi.





