Vakavien rikosten määrän kasvu ja huolet levottomuuksista heikentävät tilannetta Afganistanissa, jota uhkaa talouden romahdus ja humanitaarinen kriisi, kertoo uutissivusto Foreign Policy.
Ääriliike Taleban otti Afganistanin takaisin haltuunsa maan hallituksen kaaduttua elokuussa. Se vakuutti tuovansa maahan rauhan valtaannousunsa jälkeen. Nyt maassa uhkaa puhjeta laajoja kansalaislevottomuuksia.
Lähteiden mukaan kidnappaukset ja kiristys ovat jokapäiväistä arkea Kabulissa. Talebanin taistelijoiden kerrotaan myös tekevän palkkamurhia, koska heille ei makseta palkkaa.
– Kidnappaus maksaa 1 700 euroa ja henkilön tappaminen 4 300 euroa, kertoo nimettömänä esiintyvä entinen Afganistanin turvallisuusjoukkojen virkailija.
– Rikollisuus ja köyhyys ovat sietämättömän korkealla tasolla. Taleban ei aio pysäyttää sitä. Kyse ei ole siitä, etteivätkö he pystyisi hillitsemään rikollisuutta – he ovat osa sitä. Rivitaistelijat ovat liian köyhiä ja korruptoituneita. He eivät saa rahaa millään muulla tavalla.
Kaduilla vaeltavien jengien kerrotaan pysäyttävän ja ryöstävän ihmisiä sattumanvaraisesti.
– He näyttävät olevan erittäin ammattimaisia, mutta myös nuoria, kouluttamattomia ja työttömiä. Täällä ei ole mikään kunnossa. Kabul on menetetty ja kuollut kaupunki, sanoo toinen entinen turvallisuusvirkailija.
Paikallisen median mukaan yli 40 liikemiestä on kidnapattu Talebanin valtaannousun jälkeisenä kahden kuukauden aikana. Lukumäärän uskotaan kuitenkin olevan paljon suurempi. Suurin osa sieppauksista on tapahtunut Kabulin, Kandaharin, Nangarharin, Kunduzin, Heratin ja Balkhin maakunnissa.
”Ihmiset turhautuneita”
Talebanin hallitus koostuu entisistä taistelijoista ja terroristeista, joilla ei ole juuri ollenkaan kokemusta hallitsemisesta. Siksi se ei kykene vastaamaan taloudellisiin haasteisin ja turvallisuusongelmiin, toteaa Afganistaniin erikoistunut analyytikko Waliullah Rahmani.
Rahmanin mukaan tämä johtuu osittain sisäisestä valtataistelusta, jossa Talebanin eri ryhmittymät pyrkivät hallitsemaan Kabulia samalla, kun he yrittävät estää taistelijoidensa loikkaamisen terroristijärjestö Isisin paikallisen haaran riveihin.
Isisin Khorasanin provinssi (Isis-K) on toteuttanut Yhdysvaltain vetäytymisen jälkeen useita itsemurhaiskuja moskeijoissa ja Kabulin lentoasemalla. Myös Talebanin saattueita vastaan on hyökätty toistuvasti. Isis-K on taistellut viime vuosina Taleban-liikettä vastaan.
Rahman korostaa, että Talebanin kyvyttömyys saada rikosaalto kuriin saattaa aiheuttaa kansalaislevottomuuksia.
– Talebanin johto ei voi tarjota palveluita, kuten turvallisuutta, koske he keskittyvät enemmän sisäiseen valtataisteluun. Siksi ihmiset ovat turhautuneita. Vain pieni kipinä riittää aloittamaan levottomuudet.





