Yhdysvallat otti keskiviikkona kiinni kaksi Venezuelan öljyvientiin kytköksissä ollutta tankkeria Pohjois-Atlantilla ja Karibianmerellä.
Amerikkalaisjoukot nousivat myös Venäjän lipun alla purjehtivan Marinera-aluksen kyytiin kaksi viikkoa kestäneen takaa-ajon jälkeen. Britannian laivasto tuki operaatiota Islannin ja Skotlannin välillä.
Marineran haltuunotto kiristi suhteita Moskovaan, joka oli ehtinyt lähettää aluksen suojaksi sukellusveneen ja useita pinta-aluksia. Haltuunotto kuitenkin tehtiin ennen niiden saapumista.
Valkoisen talon mukaan kyseessä oli Venezuelan varjolaivaston alus, jota vastaan oli tuomioistuimen määräys ja joka oli kulkenut väärän lipun alla.
Yhdysvallat vaikuttaa samalla kiristävänsä Venäjä-linjaansa. Presidentti Donald Trumpin lähipiiriin lukeutuva senaattori Lindsey Graham kertoo saaneensa presidentiltä vihreää valoa kongressin valmistelemille Venäjä-pakotteille. Työssä ovat olleet mukana myös demokraatit senaattori Richard Blumenthalin johdolla.
– Ajoitus on osuva, koska Ukraina tekee myönnytyksiä rauhan eteen samalla kun [Vladimir] Putin puhuu tyhjiä ja jatkaa viattomien ihmisten tappamista, Lindsey Graham kirjoittaa X:ssä.
Hänen mukaansa lakiesitys antaa Valkoiselle talolle mahdollisuuden rangaista valtioita, jotka ostavat halpaa venäläistä öljyä ja rahoittavat tällä tavoin Putinin sotakonetta.
– Lakiesitys antaisi presidentti Trumpille valtavaa vipuvartta Kiinan, Intian ja Brasilian kaltaisia maita vastaan. Niillä olisi kannustin lopettaa halvan venäläisen öljyn ostaminen, jolla rahoitetaan Putinin verilöylyä Ukrainassa, Graham sanoo.
Senaattori sanoo odottavansa lakiesitykselle vahvaa tukea molemmista puolueista. Äänestys järjestetään ehkä jo ensi viikolla.
Europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok./EPP) pitää käännettä merkittävänä.
– Jos Trump päättää, ettei Venäjä neuvottele vilpittömästi, rikkoo rauhaa tai laajentaa sotaa, mekanismi laukeaa: 500 prosentin rangaistustullit Venäjälle ja Venäjän energiaa käyttäville kolmansille maille, Aaltola toteaa.
After a very productive meeting today with President Trump on a variety of issues, he greenlit the bipartisan Russia sanctions bill that I have been working on for months with Senator Blumenthal and many others.
This will be well-timed, as Ukraine is making concessions for peace…
— Lindsey Graham (@LindseyGrahamSC) January 7, 2026
Jos Trump päätä, ettei Venäjä neuvottele vilpittömästi, rikkoo rauhaa tai laajentaa sotaa, mekanismi laukeaa:
500 % rangaistustullit Venäjälle ja Venäjän energiaa käyttäville kolmansille maille. https://t.co/1zPQgn9SJN— Mika Aaltola (@MikaAaltola) January 8, 2026





