Valion laktoosittomat maitojuomat ja maitojauheet ovat esillä ruoka-alan messutapahtumassa Anugassa Kölnissä Saksassa lokakuussa.
Valion tuoteryhmä- ja markkinointijohtaja Tuomas Salusjärven mukaan Valio hakee merkittävää kasvua kansainvälisiltä kuluttajamarkkinoilta, ja viennillä on jatkossa entistäkin tärkeämpi rooli Valion kasvun ja menestyksen kannalta.
– Kansainvälinen kilpailukykymme on yhdistelmä innovatiivista tuotekehitystä, puhdasta maitoa ja houkuttelevaa brändäystä. Emme pysty kilpailemaan hinnalla, vaan tarjoamme tuotteissamme innovaatioihin perustuvaa lisäarvoa esimerkiksi ravitsemukseen ja makuun liittyen, Salusjärvi kertoo Valion tiedotteessa.
Valio on Suomen suurin elintarvikkeiden viejä. Tällä hetkellä Valion liikevaihdosta 25 prosenttia tulee viennistä





