Ulkoministeri Marco Rubion osakkeet ovat nousussa Valkoisen talon sisäisessä presidenttipörssissä, Politico uutisoi. Sivuston mukaan useat presidentti Donald Trumpin neuvonantajat pitävät nyt Rubiota varteenotettavana ehdokkaana republikaanien seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi, puoluetoveri ja varapresidentti J.D. Vancen ohella.
Istuva presidentti Trump ei enää pysty olemaan ehdolla vuoden 2028 presidentinvaaleissa, ja varapresidentti Vancea on pidetty republikaanien ja Trumpia tukevan Maga-liikkeen sisällä selkeänä ennakkosuosikkina tämän seuraajaksi. Rubio, jonka tausta on republikaanien perinteisemmässä siivessä ja joka kilpaili Trumpin kanssa puolueen ehdokkuudesta jo vuonna 2016, on viime aikoina kuitenkin kasvattanut suosiotaan myös presidentin lähipiirissä.
Ulkoministerin profiili on noussut maailmanpolitiikan myllerysten myötä, ja Rubion kädenjäljen arvioidaan näkyvän etenkin Yhdysvaltojen toimissa muun muassa Venezuelassa.
Rubion tukijat pitävät tätä yhtenä tehokkaimmista Trumpin politiikan myyntimiehistä.
– Hän yhdistää normaaliuden ja maalaisjärjen ripaukseen Trump/Maga-henkeä erittäin hyvin. Hän pystyy selittämään asiat järkevästi vihaisille kuulijoille. Hän on ainakin paras tekemään asioista ymmärrettäviä. Hän on yksinkertaisesti erittäin sujuva presidentin asiamies, Valkoista taloa lähellä oleva lähde sanoo.
Trumpin roolia republikaanisen seuraavan presidenttiehdokkaan valinnassa pidetään ratkaisevana. Toistaiseksi Trump on myös julkisuudessa pitänyt esillä sekä Vancen että Rubion nimiä. Rubio on ilmoittanut, ettei ainakaan aio haastaa varapresidenttiä republikaanien esivaaleissa. Vaikka Maga-liikkeen johtohahmot ja Trumpin sisäpiiiriläiset ovatkin lämmenneet ulkoministerille, toteaa Politico Vancen olevan yhä republikaanien kärkiehdokas.
Pitkän linjan republikaanistrategi Liam Donovan pitää Vancea itsestäänselvänä ennakkosuosikkina republikaanien seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi. Politiikan jättänyt Donovan työskenteli vuosia republikaanien vaalikampanjoiden parissa. Nobody Knows Anything-podcastissa vieraillut Donovan toteaa muun muassa Vancen nopean poliittisen nousun nykyiseen tehtävään puhuvan tämän puolesta.
– Jos seuraat intohimoisesti vedonlyöntimarkkinoita etkä osta J.D.:tä kertoimella 0,38, niin en ymmärrä mitä oikein teet, Donovan kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
If you're a betting market sicko and not buying JD at .38 I'm not sure what you're doing https://t.co/dF5lITdmjS
— Liam P. Donovan (@LPDonovan) April 24, 2026