Naton Euroopan-joukkojen komentajan, kenraali Alexus Grynkewichin esittelemässä Voiton teoria -nimisessä visiossa on kyse ennen kaikkea strategisesta viestinnästä, toteaa Naton Defense Collegessa tutkijana toimiva eversti evp. Petteri Kajanmaa.
Sotilasjohtajat ja turvallisuusasiantuntijat ovat pitkään kantaneet huolta siitä, että Venäjä voisi yrittää aluevaltausta haastaakseen Naton poliittisen tahdon ryhtyä toimiin sitä vastaan.
Grynkewich puhui maanantaina Puolassa järjestetyssä turvallisuusfoorumissa ja avasi puolustusliiton operatiivisen suunnittelun perusteita. Visiossa eli niin sanotussa taistelukonseptissa täsmäaseet yhdistetään suureen määrään edullisempia miehittämättömiä järjestelmiä, drooneja ja elektronista sodankäyntiä.
– Tämä oli strategista viestintää. Kun liittolaismaiden kansalaiset ovat huolissaan tästä vallitsevasta epävakaasta turvallisuustilanteesta, niin tällä nyt vakuutetaan kansalaisille, että Nato hoitaa homman, Kajanmaa kertoo Verkkouutisille.
– Ja samalla lähetetään viesti mahdollisille vastustajille – suluissa Venäjälle – että Nato on kyvykäs ja sillä on kaikki keinot, mutta puolustusliitto ei ole se, joka haluaa eskaloida minkäännäköistä sotilaallista kriisiä.
Taistelukonseptin tarkoituksena on torjua Venäjän mahdollinen rajoitettu hyökkäys liittokunnan itäisellä sivustalla. Grynkewichin mukaan tällainen hyökkäys on kuitenkin epätodennäköinen tällä hetkellä.
Tässä niin sanotussa ”estä, latista ja riko -strategiassa” (block, blunt, break) vastustajan eteneminen estetään jo heti rajalla. Konseptissa Nato-maiden etulinjan joukot pysäyttäisivät maahan tunkeutumisen, ja samaan aikaan korkean teknologian järjestelmät tuhoaisivat Kremlin kyvyn johtaa joukkojaan.
Naton eteentyönnetyt maajoukot pysäyttäisivät ensin tunkeutumisen ja hyödyntäisivät sitten kyvykkyyksiä, joita on kehitetty osana itäisen sivustan pelotealoitetta (Eastern Flank Deterrence Initiative), jossa yhdistetään droonit, tekoälyavusteinen maalinosoitus, tietoverkostojen ja datan integrointi sekä kerroksellinen puolustus vihollisen hyökkäyksen torjumiseksi tai vaimentamiseksi taistelun alkuvaiheessa.
Tällaiset järjestelmät auttaisivat liittolaisia tuhoamaan vihollisen johtamis-, viestintä- ja maalinosoitustoiminnot yhdistämällä kineettiset iskut ja digitaaliset hyökkäykset.
Tarvittaessa Nato turvautuisi perinteisempään raskaaseen tulivoimaan, kuten lentokoneisiin ja ohjuksiin vihollisen laajemman taistelujärjestelmän tuhoamiseksi.
Osoitetaan pelotetta
Petteri Kajanmaan mukaan kyse ei ole uudesta asiasta.
– Uutta on vain se, että tämä tuotiin nyt julkisuuteen. Tämä ”Voiton teorian” idea on se, että luodaan jo rauhan aikana tilanne sellaiseksi, ettei sotaa tulisi. Ja jos sota alkaisi, niin siitä tulisi vastustajalle mahdollisimman kallis.
– Eli vältetään tilanteen eskaloituminen sillä, että osoitetaan pelotetta riittävän voimakkaasti. Ja se on se tie voittoon. Toisaalta kerrotaan, että ei kannata yrittää, mutta sitten toisaalta luodaan kyvykkyydet, että jos joudutaan vastakkain, niin sitten ollaan ylivoimaisia.
Kajanmaa kiinnitti huomiota muutamaan yksityiskohtaan kenraali Grynkewichin puheessa.
– Hän käytti kolmea sanaa – block, blunt ja break (estä, latista ja riko). Niistä vain block on Naton taksonomian mukainen sotilastehtävä. Tämä vastustajan pääsyn estäminen on lievin vaihe.
– Sanat latista ja riko on selkeästi valittu tällaisen strategisen viestinnän välineeksi. Ne ovat hyvin väljiä termejä.
Hänen mielestään kenraali toi myös hienosti esille Naton puolustuksellista asemoitumista määrittävän idean, jota ei pidä aliarvioida.
– Vaikka Nato on puolustuksellinen organisaatio, niin se ei tarkoita heikkoutta tai suorituskykyjen puutetta, vaan se on valinta.
Kajanmaa on täysin samaa mieltä kenraalin kanssa siitä, että Naton pelotteen tärkein kulmakivi on yhtenäisyys.
– Ilman yhtenäistä Natoa ei ole yhtään mitään. Jos joku alkaa livetä ruodusta, niin se vaarantaa kokonaisuuden ja siihen Venäjä pyrkii pelottelemalla yksittäisiä jäsenmaita.
LUE MYÖS:
Näin Nato-maat sotisivat itärajalla: Venäjän joukot tuhottaisiin heti
Naton sotilaskomentaja kenraali Alexus Grynkewich päätti avata operatiivisen suunnittelun perusteita Varsovassa. ”Voiton teoria” suunitelmassa täsmäaseet yhdistetään ”edulliseen massaan” eli suureen määrään miehittämättömiä järjestelmiä, drooneja ja elektronista sodankäyntiä.
— Jarmo Lindberg (@CharlesLindberg) October 12, 2026
Lopulta, jos hyökkäys jatkuu, vastustaja ”rikotaan” maalittamalla täydennykset, kommunikaatioyhteydet ja komentojärjestelmät. Natoa ei kiinnosta vastustajan maa-alueet. Rajoittamalla tavoitteet tiukasti vastustajan operatiiviseen neutralointiin viedään eskaloinnilta tekosyyt.
— Jarmo Lindberg (@CharlesLindberg) October 12, 2026