Yhdysvallat on valmis uhkaamaan Venäjää pakotteilla ja mahdollisilla sotilaallisilla toimilla, jos Venäjän johtaja Vladimir Putin ei suostu rauhansopimukseen Ukrainan kanssa, Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vance sanoo Wall Street Journalille.
– On olemassa taloudellisia työkaluja, mutta myös sotilaallisia työkaluja, joita Yhdysvallat voisi käyttää Putinia vastaan.
Hänen mukaansa Yhdysvallat on esimerkiksi valmis lähettämään joukkoja Ukrainaan, jos neuvottelut eivät johda rauhansopimukseen.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti tällä viikolla neuvottelut Putinin kanssa rauhan saamiseksi Ukrainaan.
– Uskon, että tästä tulee sopimus, joka järkyttää monia, Vance sanoo WSJ:lle.
Neuvotteluista saatujen tietojen mukaan on mahdollista, että Ukraina ei olisi saamassa takaisin vuoden 2014 rajojaan ja maata ei oltaisi hyväksymässä puolustusliitto Naton jäseneksi. Vance on kuitenkin luottavainen Trumpin neuvottelutaktiikkaan ja uskoo neuvotteluiden päättyvän onnistuneesti.
– Presidentti ei aio mennä ”laput silmillä”, Vance totesi.