Yhdysvaltain presidentin virka-asunto Valkoinen talo Washington DC:ssä. PIXABAY

USA voi suostua rauhansopimukseen ilman turvatakuita

Linjaus poikkeaa Valkoisen talon aiemmasta suunnitelmasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat saattaa haluta allekirjoittaa rauhansopimuksen jo ennen kuin Ukrainalle annettavista turvallisuustakuista on päästy yhteisymmärrykseen. Asiasta kertoo Politico.

Lehden tietojen mukaan USA:n ulkoministeri Marco Rubio on kertonut suunnitelmista eurooppalaisten liittolaisten edustajille.

Ukraina on pitänyt länsimaisen myöntämiä turvallisuustakeita rauhansopimuksen kulmakivenä. Samalla ne toimisivat pelotteena Venäjää vastaan ja voisivat estää sitä hyökkäämästä uudelleen maahan. Siitä on kuitenkin vielä ollut epäselvyyksiä, mitä nämä takuut tulisivat olemaan. Venäjä on rauhanneuvottelujen ajan määrätietoisesti edellyttänyt esimerkiksi sitä, että Ukraina sitoutuu pysymään puolustusliitto Naton ulkopuolella.

Politicon virkamieslähteiden mukaan USA ei ole luopumassa turvallisuustakuista neuvottelemista. Sen päämääränä kuitenkin näyttää olevan rauhanneuvottelujen edistäminen nopeammassa aikataulussa kuin takuiden kanssa käytävät neuvottelut.

Tämä poikkeaa Valkoisen talon aiemmasta suunnitelmasta, jossa turvallisuustakuut olisivat sisältyneet myös rauhansuunnitelmaan. Viime aikoina USA on neuvotteluissa kuitenkin alkanut hakea kompromissihakuisempaa linjaa. Osa Politicon lähteistä jopa pelkää, että Donald Trumpin hallinto alkaa neuvotteluissa myötäilemään liikaa Venäjää ja sen esittämiä vaatimuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)