Unohteletko nimiä ja sovittuja asioita? Lääkäri kertoo, milloin on syytä huoleen

Aina kyse ei ole muistisairaudesta.
Monen työikäisen muistiongelmat johtuvat arjen liiallisesta kuormituksesta. PEXELS
Monen työikäisen muistiongelmat johtuvat arjen liiallisesta kuormituksesta. PEXELS
Monen työikäisen muistiongelmat johtuvat arjen liiallisesta kuormituksesta. PEXELS
Monen työikäisen muistiongelmat johtuvat arjen liiallisesta kuormituksesta. PEXELS

Yhä useampi työikäinen on huolissaan muististaan. Aihe alkaa huolestuttaa jos nimet, sovitut asiat tai viikonlopun tapahtumat eivät tunnu pysyvän mielessä.

Useimmiten kyse ei kuitenkaan ole muistisairaudesta vaan kuormituksesta, univajeesta ja jatkuvista keskeytyksistä, kertoo Terveystalon neurologian erikoislääkäri Emilia Tauriala blogissa.

Taurialan mukaan kiireinen ja toistuva arki voi tuntua jälkikäteen siltä, ettei tapahtumista jää kunnollisia muistijälkiä. Aivot eivät pidä tärkeänä tallentaa samanlaisina toistuvien päivien yksityiskohtia.

Rutiinit säästävät voimavaroja, mutta samalla esimerkiksi ruoanlaitto, siivous ja muut arkiset tehtävät hoituvat pitkälti automaattiohjauksella.

Muisti tarvitsee toimiakseen riittävää keskittymistä, vireyttä ja palautumista. Pitkittynyt kuormitus voi näkyä keskittymisvaikeuksina, ajatuskatkoksina ja sovittujen asioiden unohteluna. Myös unen puute heikentää muistijälkien muodostumista ja aivojen palautumista.

Milloin on syytä hakeutua lääkäriin?

Lääkärin arvioon kannattaa hakeutua, jos muistivaikeudet alkavat haitata työntekoa tai muuta arkea.

Taurialan mukaan kuormituksesta johtuvat oireet yleensä helpottavat, kun kuormitusta vähennetään, kun taas muistisairauksiin liittyvät vaikeudet etenevät ajan myötä. Arvioinnissa tarkastellaan muun muassa oireiden kehitystä, unta, mielialaa, terveydentilaa ja lääkityksiä.

Alzheimerin tauti on alle 65-vuotiailla harvinainen, mutta muistisairaudet yleistyvät iän myötä. Läheinen huomaa muutoksen usein ensimmäisenä esimerkiksi silloin, kun samoja asioita kysytään toistuvasti, sovittuja asioita unohtuu tavallista enemmän tai aiemmin tutut tilanteet alkavat tuottaa vaikeuksia.

Talouden piristyessä tyytymättömät työntekijät voivat alkaa vaihtaa työpaikkaa aiempaa herkemmin.
Suomalaisista eli 12–19-vuotiaista yli puolet kärsii hampaiden eroosiosta.
Osaajapula pahenee ja sitä kiihdyttää iso trendi.
Mainos