Meidän on näytettävä, että olemme Eurooppa eikä meidän kanssa saa leikkiä, sanoo Euroopan raja- ja merivartiosto Frontexin tuore pääjohtaja Hans Leijtens Helsingin Sanomille.
Hänen mukaansa EU:n on varauduttava siihen, että Venäjä tulee tulevaisuudessa käyttämään muuttoliikettä omien geopoliittisten etujensa ajamiseen.
– Se on tapa painostaa Euroopan unionia ja testata eurooppalaista solidaarisuutta. Se on heidän pelikirjassaan. Ei ehkä ensimmäisellä sivulla, mutta pikemminkin ensimmäisillä sivuilla.
Toistaiseksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, että eurooppalainen solidaarisuus pärjää varsin hyvin, Leijtens arvioi. Samalla on käynyt selväksi, miten epävakaa Venäjästä on tullut, hän huomauttaa.
– Koko Eurooppa, etenkin Euroopan itäosat ja Venäjän naapurit tiesivät, että Venäjällä on kyky hyökätä Ukrainaan. Mutta ajattelimme pitkään, ettei regiimi tekisi niin. He ovat osoittaneet, että heillä on poliittista tahtoa tehdä asioita, joita emme ehkä ajatelleet koskaan tapahtuviksi.
Sama pätee Leijtensin mukaan muuttoliikkeen välineellistämiseen.
– Meidän tulisi yrittää ennaltaehkäistä se, jos mahdollista. Ja jos ei, meidän tulisi vastata voimakkaasti ja tiukasti.
Leijtensin mielestä EU:n on lähitulevaisuudessa kiinnitettävä rajoillaan huomiota erityisesti kahteen asiaan: valtioihin, jotka käyttävät siirtolaisia geopoliittisten etujensa ajamiseen ja ihmissalakuljettajiin, jotka tuovat siirtolaisia Keski-Välimeren kautta Eurooppaan.
Painopisteet ovat näkyneet Leijtensin matkakalenterissa. Elokuun lopussa hän vieraili Suomen itärajalla. Se oli hänen ensimmäinen matkansa Frontexin johdossa Välimeren rannikon ulkopuolelle.
– On tärkeää alleviivata, kuinka merkittävä Suomi on geopoliittisesti, mutta myös merkittävänä Frontexin yhteistyökumppanina. Sekä mittaluokan että laadun näkökulmasta, hän sanoo HS:lle.