Ulkoministeri kommentoi ohjusiskua – ”vaihtoehtoja on edelleen useampia”

Ulkoministerin mukaan Puola harkitsee Naton neljännen artiklan mukaisten konsultaatioiden pyytämistä.
Ulkoministeri Pekka Haavisto. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ulkoministeri Pekka Haavisto. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ulkoministeri Pekka Haavisto on kommentoinut Puolaan osunutta ohjusiskua tänään medialle Säätytalolla Helsingissä.

– Tutkimukset tapahtumasta ovat käynnissä. On erittäin  tärkeää, että tiedämme yksityiskohdat ja osaamme sitten toimia niiden mukaisesti. Vaihtoehtoja on edelleen ilmassa useampia. Se, että se olisi Venäjän tarkoituksellinen isku. Sitten on puhuttu mahdollisesta vahingosta, harhautuneesta ammuksesta. Ja tietenkin sekin mahdollisuus on vielä olemassa, että ammus on tullut muualta kuin Venäjältä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tässä tilanteessa olemme vain niiden tietojen varassa, joita olemme saaneet Puolalta, muun muassa Puolan presidentti (Andrzej) Duda on sanonut, että todennäköisesti kysymyksessä on venäläisvalmisteinen raketti, mutta Puolan turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään kello 12 jatkamaan asian käsittelyä.

Haavisto kertoi myös, että Puola harkitsee Naton neljännen artiklan mukaisten konsultaatioiden pyytämistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä Naton neljäs artiklahan on artikla, jonka mukaan osapuolet sitoutuvat neuvottelemaan keskenään aina, kun jokin osapuolista katsoo toisen osapuolen alueellisen koskemattomuuden, poliittisen riippumattomuuden tai turvallisuuden olevan uhattuna. Eli mikäli Puola näin kokee, se voi nämä neljännen artiklan mukaiset konsultaatiot käynnistää.

Ainakin kaksi ihmistä on kuollut Puolassa sen jälkeen, kun ohjus osui Przewodowin kylään lähellä Ukrainan rajaa. Puolan ulkoministeriö tiedotti asiasta myöhään tiistai-iltana.

 

Meppi pohtii, missä vaiheessa Eurooppa myöntää totuuden turvatakuistaan.
Kansanedustaja luettelee ministerille potentiaalisia leikkauskohteita.
Rajut taistelut jatkuvat Itä-Ukrainan Pokrovskin suunnalla.
Mainos