Ukrainan viranomaiset ovat aloittaneet tutkintoja yli kolmestakymmenestä ortodoksipapista, joiden epäillään tehneen sodan aikana yhteistyötä venäläismiehittäjien kanssa.
Verkkolehti Politicon mukaan Ukrainan turvallisuuspalvelut ovat tehneet ratsioita luostareihin ja kirkkoihin. Yksi niistä on Kiovassa sijaitseva Petšerskajan lavra eli Kiovan luolaluostari. Kyseessä on 1000 vuotta vanha luostasi, joka on kuulunut Kremlille uskollisen Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU sanoi lausunnossaan, että rynnäköllä etsittiin kätkettyjä aseita ja kirkkorakennuksen suojassa mahdollisesti piilottelevia sabotoijia ja hyökkääjän yhteistyökumppaneita.
– Näitä toimia tehdään, jotta pystymme estämään uskonnollisten yhteisöjen käyttämisen ”venäläisen maailman” soluina ja suojelemaan väestöä muun muassa provokaatioilta ja terroriteoilta, lausunnossa sanottiin.
Eri puolilla Ukrainaa tehdyissä ratsioissa on viranomaisten mukaan löydetty todisteita siitä, että joillakin kirkoilla ja luostareilla on ollut koko sodan ajan yhteyksiä Moskovaan.
Ukrainassa toimivan korruption vastaisen keskuksen hallitukseen kuuluva Olena Halushka kertoo Twitterissä, että Moskovan patriarkaatin alaisista kirkoista on löydetty Venäjän passeja, propagandakirjallisuutta, separatistialueiden lippuja ja jopa Venäjän diktaattori Vladimir Putinille tehty ikoni.
– Nämä kirkot ovat olleet kauan Venäjän viides kolonna, Halushka sanoo tviitissään.
Many in the West do not appreciate that the Russian Orthodox Church effectively became a wing of the KGB in Soviet times, and now has a similar position in fascist Russia. https://t.co/WbtJ8rGlsm
— Euan MacDonald (@Euan_MacDonald) December 9, 2022





