Ukrainan johto on toistuvasti vedonnut länsimaihin uusien sotilaskoneiden toimittamiseksi.
Puolustajien tueksi ollaan parhaillaan siirtämässä Puolan ja Slovakian MiG-29-hävittäjiä. Niiden käyttöönoton uskotaan olevan nopeaa, sillä kyseinen konemalli on jo käytössä Ukrainan ilmavoimilla. Ukraina on lisäksi toivonut F-16:n kaltaisia länsimaisia hävittäjiä ilmapuolustuksensa vahvistamiseksi.
Ukrainan ilmavoimien mukaan F-16-hävittäjät toisivat parhaan mahdollisen suojan koko maan ilmatilalle. Ilmatorjunta on pudottanut keskimäärin 75 prosenttia Venäjän risteilyohjuksista ja itsemurhalennokeista.
– 25 prosenttia saavuttaa silti kohteensa! Siviilejä kuolee, ja infrastruktuuria tuhoutuu. F-16:t pystyvät eliminoimaan nämä ilmauhat, Ukrainan ilmavoimat kirjoittaa Twitter-julkaisussaan.
Länsimaiset hävittäjät auttaisivat Ukrainaa saavuttamaan ilmaherruuden omalla alueellaan, mikä heikentäisi venäläisjoukkojen taistelukykyä. Venäjän ilmavoimat tosin pysyttelee tappioiden välttämiseksi usein omassa ilmatilassaan ja laukaisee kauempaa kohteeseen liiteleviä täsmäpommeja.
– Vihollinen käyttää yhä useammin uusia 500 kilogramman täsmäliitopommeja koko rintamalinjalla ja jopa rauhallisten alueiden rajoilla. Uskomme heidän valmistelevan 1 500 kilogramman pommien massakäyttöä, Ukrainan ilmavoimat tiedottaa.
F-16-hävittäjät voidaan varustaa ilmasta ilmaan -ohjuksilla, joiden kantama on 180 kilometriä. Merimaaliohjuksia voitaisiin käyttää Mustanmeren taisteluissa.
– Näillä lentokoneilla voisimme työntää vihollisen koneet pois rajoiltamme ja rintamalta sekä minimoida vastaavan pommituksen aiheuttamat vahingot, Ukrainan ilmavoimat toteaa.
Ukrainalaislentäjien todetaan olevan toistaiseksi Neuvostoliiton aikaisen teknologian vankina. Vanhan kaluston käyttäminen aiheuttaa tarpeettomia tappioita.
– Ukraina käyttää 40-vuotiaita lentokoneita. Jotkut niistä ovat kaksi kertaa lentäjiensä ikäisiä. Niiden ylläpito ja huolto muuttuu vaikeammaksi joka päivä. Varaosat ovat loppumassa, eikä niitä löydy myöskään kumppanimailtamme, ilmavoimien päivityksessä sanotaan.
P.S. Please repost
Why are F-16s crucial for Ukraine?
⬇️ pic.twitter.com/E8ujAxAGJI— Ukrainian Air Force (@KpsZSU) April 10, 2023
7/3)Thanks to the transfer of aircraft from 🇸🇰 and 🇵🇱, it is possible to restore the MiG-29 aircraft fleet of several air brigades. However, to achieve superiority in the air, to win, we need modern aircraft! ⬇️
— Ukrainian Air Force (@KpsZSU) April 10, 2023