Ukraina on iskenyt Krimin ja mantereen välisiin siltoihin

Iskussa vaurioitui myös kaasuputki.
Iskussa vaurioitunut silta Henitšeskissä. Kuva: TASS
Iskussa vaurioitunut silta Henitšeskissä. Kuva: TASS

Ukraina on iskenyt sunnuntaina lukuisilla ohjuksilla Krimin niemimaan ja mantereen välisiin siltoihin, uutisoi Ukrainska Pravda.

Venäjän Hersonin alueen miehityshallinnon johtajan Volodymyr Saldon mukaan Ukraina on iskenyt ohjuksilla siltaan, joka ylittää Henitšeskin salmen ja yhdistää mantereen puolella sijaitsevan Henitšeskin kaupungin 112 kilometriä pitkään Arabatin kynnääseen.

Saldon mukaan yksi sillalla ajanut autoilija loukkaantui iskussa. Hän kertoo myös, että Ukraina käytti iskussa kahtatoista ohjusta, joista Venäjän ilmatorjunta onnistui ampumaan alas yhdeksän.

Lopuksi Saldo vakuuttelee, että sillan kärsimät vauriot olivat pieniä, eikä sillalla ole sotilaallista merkitystä. Hän kuitenkin huomauttaa, että isku vaurioitti sillan vierellä kulkevaa Henitšeskin ja Strilkoven kaasukentän välistä kaasuputkea, jonka seurauksena 20 000 kaupungin asukasta on ilman kaasua.

Sillasta kuvatuilla videoilla näkyy sillan kannen alta esiin puskeva tulipallo, joka saattaa johtua Saldon mainitsemasta vaurioituneesta kaasuputkesta. Sillan kansi vaikuttaa vaurioituneen pahasti ja romahtaneen osittain.

Aiemmin sunnuntaina Ukraina iski ohjuksilla hieman lännempänä sijaitsevaan Tšonharin siltaan, joka yhdistää myös Krimin niemimaan mantereeseen. Zaporižžjan alueen venäläisen miehityshallinnon johtajan Vladimir Rogovin mukaan siltaan kohdistui 3-4 iskua.

Ukraina on iskenyt Tšonharin siltaan lukuisia kertoja aiemminkin. Silta vaurioitui kesäkuussa Storm Shadow -ohjuksella tehdyssä iskussa.

Ukrainan droonit aiheuttavat tuhoa hyökkääjän selustassa.
Venäjä ja Ukraina ovat neuvotelleet Minskissä jo 2014 ja 2022. Kummastakaan ei seurannut mitään mikä olisi estänyt nykyistä sotaa.
Margus Tsahknan mukaan Ukrainan kaukoiskut osuvat Kremlin sotakoneiston arkaan kohtaan.
Mainos