Ukrainalainen sotilas harjoittelemassa maansa puolustamista. AFP / LEHTIKUVA / TETIANA DZHAFAROVA

Ukraina kosti Belgorodissa Venäjän hyökkäykset energiaverkkoon

Sähköt ovat poikki jo kolmatta kertaa tällä viikolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän Belgorodin alueella on esiintynyt laajoja sähkökatkoja ja häiriöitä lämmönjakelussa tänä viikonloppuna. The Kyiv Independentin mukaan katkokset johtuvat Ukrainan kostoiskuista alueen energiainfrastruktuuriin. Venäjä on kasvattanut iskujaan Ukrainan energiaverkkoon kovien pakkasten keskellä.

Kyseessä on jo kolmas tapaus tällä viikolla, jolloin Belgorodin alueella on ilmoitettu merkittävistä sähkökatkoista. Paikallisten Telegram-kanavien mukaan iskut tapahtuivat varhain perjantaiaamuna, minkä jälkeen useat kaupunginosat sekä lähialueet jäivät ilman sähköä.

Alueen kuvernööri Vjatšeslav Gladkov vahvisti myöhemmin, että iskut energiainfrastruktuuriin aiheuttivat sähkökatkoja. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, mihin kohteisiin oli osuttu. Gladkov kertoi myös, että asukkaille oli perustettu hätälämmityspisteitä.

Telegram-uutiskanava Astran mukaan videomateriaalin analyysi viittaisi ohjusiskuun Luchin lämpövoimalaitokseen. Väitteitä ei kuitenkaan ole pystytty vahvistamaan riippumattomasti. Voimalaitos tuottaa arviolta noin kymmenesosan Belgorodin lämmöstä.

Belgorodin alue sijaitsee lähellä Ukrainan rajaa ja on toiminut Venäjän iskujen tukialustana. Venäjä on iskuillaan aiheuttanut mittavia ongelmia Ukrainan energiaverkolle ja monet ukrainalaiset ovat jääneet pakkaseen ilman sähköä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)