Raiteiltaan suistunut juna Venäjän Hatsinassa. Kuvakaappaus War Translated -tilin jakamasta videosta.

Ukraina iski Venäjän rataverkkoon – tavarajuna suistui raiteilta

Ukraina pyrkii iskuillaan heikentämään Venäjän logistiikkaa ja kykyä toimittaa sotilaille tarvikkeita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan joukot toteuttivat operaation räjäyttääkseen rautatielinjoja Orjolin alueella Venäjällä Orjol–Kursk -reitillä, kertoo Kyiv Independent.

Ukrainan turvallisuuspalveluiden lähde kertoo uutissivustolle rautatietyöntekijöiden löytäneen tuntemattomia miinoja radalta ja kutsuneet paikalle Venäjän kansalliskaarti Rosgvardian raivaajia.

Miinanraivaus kuitenkin epäonnistui, minkä seurauksena kaksi raivaajaa kuoli ja yksi loukkaantui.

Myös Orjolin alueen kuvernööri Andrey Klychkov on vahvistanut räjähdyksen tappaneen kaksi. Hänen mukaansa kyseessä oli Rosgvardian upseereja. Klychkovin mukaan räjähteitä löydettiin raiteiden tarkastuksen yhteydessä.

Venäjän viranomaisten mukaan räjähdyksessä ei loukkaantunut matkustajia. Kyiv Independent ei ole voinut toistaiseksi vahvistamaan venäläisten viranomaisten väitteitä.

Räjähdys aiheutti ainakin kymmenen junan viivästyksen Orjolin alueen Maloarkhangelsk–Glazunovka -osuudella. Lisäksi yksi juna on myöhästynyt Kursk–Mosrkova -osuudella.

Tämän lisäksi Ukraina toteutti toisen iskun 14. syyskuuta yöllä räjäyttäen ratakiskoja Pietari–Pihkova -linjalla lähellä Stroganovo–Mshinskayan -osuutta. Iskun seurauksena tavarajunan veturi suistui raiteilta ja 15 polttoainesäiliötä tuhoutui.

Ukrainan ja Venäjän sotaa seuraavan War Translated -tilin mukaanUkrainan tekemä isku aiheutti myös toisen junan suistumisen raiteilta Hatsinassa, Leningradin alueella.

Junan kuljettaja kuoli junan suistuessa raiteilta, sillä hän jäi loukkuun ohjaamon, X-tili kertoo. Tilillä näkyy video raiteilta suistuneesta veturista.

Sekä Ukrainan joukot että Ukrainan tukemat partisaaniryhmät ovat toistuvasti kohdistaneet iskuja Venäjän rautatie- ja energiainfrastruktuuriin sabotointioperaatioiden ja drooni-iskujen avulla.

Operaatioiden tavoitteena on ollut heikentää Venäjän logistiikkaa ja kykyä toimittaa sotilaalle polttoaineita, ammuksia ja henkilöstöä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)